Koulut alkavat – lasten ei kuuluisi joutua pelkäämään koulumatkallaan liikenteessä

Liikennesäännöt ovat lasten omasta mielestä hyvin muistissa, 96 prosenttia kertoo noudattavansa niitä koulumatkoilla aina tai usein. Vanhemmistakin sentään lähes kolme neljästä uskoo lasten noudattavan liikennesääntöjä yksin kulkiessaan.

Yli kolmasosa lapsista kertoo kuitenkin selailevansa kännykkäänsä koulumatkoilla. Tämä käy ilmi Ifin kyselytutkimuksesta, johon vastasi kesäkuussa 7–13-vuotiaita lapsia sekä heidän vanhempiaan. Seitsemän vuotta aiemmin tehdyssä kyselyssä vain 12 prosenttia lapsista kertoi selailevansa puhelinta liikenteessä.

– Vastuu lasten turvallisesta koulumatkasta on meillä kaikilla liikenteessä liikkujilla kulkuvälineestä riippumatta. Hyvä muistisääntö on, että liiku aina koulujen läheisyydessä siten, kun toivoisit muidenkin liikkuvan oman lapsesi koulumatkan varrella, muistuttaa tiedotteessa Ifin korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen.

Ifin kyselytutkimuksen mukaan lapsia pelottaa koulumatkoilla eniten koulusta myöhästyminen. Toiseksi eniten he pelkäävät kovaa ajavia autoja.

Alakoululaisten vanhemmista 29 prosenttia pelottaa päästää lasta koulumatkalle. Mitä pienempi lapsi tai mitä pidempi reitti, sitä useammin vanhemmat kokivat koulumatkan vaaralliseksi. Lasten, joiden koulumatka on yli viisi kilometriä, vanhemmista yli puolet piti matkaa erittäin tai melko vaarallisena. Pääkaupunkiseudulla vanhempia koulumatkat pelottivat vähiten.

Näin aikuiset voisivat lasten kommenttien mukaan toimia liikenteessä paremmin:

  • ”Että autot pysähtyisivät aina suojatielle”, Lapsi 7 vuotta
  • ”Muistakaa tekin liikennesäännöt”, Lapsi 11 vuotta
  • ”Älkää menkö punaisia valoja päin”, Lapsi 9 vuotta
  • ”Ei aina voi olla kiire”, Lapsi 11 vuotta
  • ”Että huomaisivat meidät lapset, jos me ei huomata niitä”, Lapsi 8 vuotta

Lähde: If Vakuutus