Muista pitää riittävä turvaväli, älä käytä kännykkää ajaessasi

Turvallisen autoilun aakkoset pitäisi jokaisen autoilijan hallita, mutta niiden kertaaminen ei ole koskaan pahasta.

Ennakoinnin merkitystä pitää korostaa aina, ei vain kesälomaliikenteessä. Pidempiä ajomatkoja tehtäessä korostuvat myös nämä ohjeet: lepää hyvin ennen ajomatkaa, varusta autosi ja tutustu myös sen kuljettajaa avustavien ADAS-järjestelmien toimintaan, varaudu ajon aikana keskittymään itse ajamiseen ja lataa 112 Suomi -mobiilisovellus puhelimeesi hätä- ja ongelmatilanteiden varalle.

Älä käytä puhelinta

Yksi turvallisen liikkumisen peruspilareita on riittävä turvaväli edellä ajavaan, sillä se antaa pelivaraa esimerkiksi eläinten aiheuttamissa yllättävissä jarrutuksissa.

Liikenneturva muistuttaa myös ajonaikaisesta keskittymisestä, jossa tarkkaavainen ja ajamiseen keskittynyt kuski on turvallisen liikenteen A ja O: riski joutua onnettomuuteen kaksinkertaistuu, jos kuljettaja viestittelee tai kurottelee puhelintaan ajon aikana.

– Liikenteessä asiat tapahtuvat nopealla tempolla varsinkin, kun porukkaa on paljon liikkeellä. Tähän yhtälöön ei mahdu puhelinta kuljettajan käteen. Matkustajat voivatkin auttaa kuljettajaa ajon aikana esimerkiksi vastaamalla viesteihin tai navigoimalla, opastaa Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen.

Kuljettajan pitää keskittyä vain ja ainoastaan ajamiseen. Jos katse on sekunnin pois liikenteestä, auto etenee satasen nopeudessa 28 metriä.

Tekniikka tutuksi

Kuljettajaa avustavat ADAS-järjestelmät (Advanced Driver Assistance Systems), kuten katveavustin, kaistavahti, mukautuva vakionopeudensäädin ja automaattinen hätäjarrutus, ovat yleistyneet kymmenen viime vuoden aikana. Ne varoittavat vaarallisista tilanteista liikenteessä ja estävät onnettomuuksia tai vähentävät onnettomuuksien riskiä. Oman auton tekniikan tunteminen onkin osa sujuvaa ja turvallista matkantekoa.

– Jokaisen kuljettajan on hyvä tietää, mitä järjestelmiä omassa autossa on ja miten ne eri olosuhteissa ja liikennetilanteissa toimivat. Tutustu siis etukäteen huolella autosi ohjekirjaan ja käyttöliittymään. Monet järjestelmät kytkeytyvät päälle automaattisesti, kun auto käynnistetään, sillä ne ovat tarkoitettu turvaamaan ajoa. Pidä myös autosi anturit, kamerat ja tutkat puhtaina, jotta järjestelmät toimivat oikein, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Inkeri Parkkari.

Oman auton tekniikan tunteminen on osa sujuvaa ja turvallista matkantekoa.

Maantietunnelit vain moottoriajoneuvoille

Tunnelit ovat tieverkoillamme se kaikkein turvallisuuskriittisin osuus, jossa pienikin häiriötilanne voi johtaa vakaviin vaaratilanteisiin. Maantietunnelit kuuluvat vain moottorikäyttöisille ajoneuvoille, mutta kesäkelien myötä niihin eksyy myös jalankulkijoita sekä ajoneuvoja, joilla ei ole niihin mitään asiaa.

– Kesäisin maantietunneleissa aiheuttavat hälytyksiä esimerkiksi niihin eksyneet jalankulkijat, pyöräilijät ja potkulautailijat, joiden liikkuminen moottoriteiden ja moottoriliikenneteiden maantietunneleissa on kuitenkin ehdottomasti kielletty. Tunnelit kiinnostavat myös nuoria, ja vanhempien onkin tärkeää painottaa tunneleiden riskeihin liittyviä asioita myös jälkikasvulleen. Asiaton oleskelu tunnelissa voi pahimmillaan aiheuttaa hyvin vakavia vaaratilanteita, joten pidetään maantietunnelit vain moottorikäyttöisten ajoneuvojen käytössä, muistuttaa liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta.

Fintrafficin tieliikennekeskus turvaa autoilijoiden matkaa tunneleiden läpi aina Helsingistä Rovaniemelle saakka. Maantietunneleiden liikenne on Fintrafficin tieliikennekeskuksen ympärivuorokautisessa erityisseurannassa, ja tieliikennekeskus saa heti tiedon, jos tunneleissa tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Kuvat Liikenneturva

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *