Päällystystöihin lisää rahaa – keskivilkkaiden teiden päällystyskilometrit tuplaantuvat viime vuosiin verrattuna

Yhdeltäkään autoilijalta ei ole jäänyt huomaamatta, että viime vuosina maanteiden korjausvelka on kasvanut. Päällystystyöt on jouduttu priorisoimaan vilkkaimmalle noin 10 000 kilometrin tieverkolle, jossa liikenteestä kulkee noin kaksi kolmasosaa.

– Kun rahoitusta on käytössä enemmän, voimme vilkkaimman maantieverkon lisäksi kohdistaa päällystystöitä myös muille, alueellisesti merkittäville teille, sanoo tiedotteessa väylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta.

Korjausvelan purkuun osoitetusta 520 miljoonan euron lisärahoituksesta saadaan tänä vuonna käyttöön 250 miljoonaa euroa. Niinpä Väylävirasto ja ely-keskukset lähtevät tavoittelemaan valtakunnallisesti noin 4 000 kilometrin päällystysohjelmaa.

Toteutuessaan ero on merkittävä esimerkiksi viime vuoteen verrattuna, jolloin maanteitä sekä kävely- ja pyöräilyväyliä päällystettiin yhteensä vain 1 682 kilometriä.

Kohennusta on luvassa koko maahan

Uutta pintaa olisi nyt luvassa siis myös keskivilkkaille ja vähäliikenteisemmille teille. Väyläviraston arvion mukaan esimerkiksi keskivilkkaiden teiden päällystyskilometrit saattavat kaksinkertaistua viime vuosiin verrattuna.

Esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa rahaa teiden päällystämiseen on käytettävissä yhteensä noin 47 miljoonaa euroa. Summa on lähes kolminkertainen viimevuotiseen verrattuna.

Toimet teillä ovat monin paikoin viime vuosia järeämpiä, sillä korjauksia tehdään myös päällysteen alla oleviin rakennekerroksiin.

Väyläviraston näkemyksen mukaan huonokuntoisia päällystettyjä maanteitä oli vuoden 2023 lopussa noin 8 700 kilometriä. Niiden määrä lisääntyi vuoden aikana noin 720 kilometriä.

Lähde: Väylävirasto ja Varsinais-Suomen ely-keskus

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *