Nelikymppinen Klubi Eesti Karavan juhli elinvoimaisena

Kävimme Klubi Eesti Karavanin juhlassa, ja muistelemme samalla mielenkiintoisia menneitä vaiheita.

Klubi Eesti Karavan perustettiin Neuvostovirossa 31.10.1980. Kokouksessa oli läsnä 23 alan pioneeria. Itserakennettuja vaunuja oli tällä joukolla silloin kolme kappaletta.

Länsimaisia tehdastekoisia vaunuja ei luonnollisestikaan ollut saatavilla. Valmiita osiakaan ei myöskään myyty, mikä niin sanotuissa läntisessä maailmassa oli jo normaalia. Paikallisella lentokonetehtaalla oli kyllä piirustukset ja materiaalit tuotantoon. Moskova vain ei antanut vaunuille valmistuslupaa. Lupa evättiin useana vuotena, joten projekti ei koskaan toteutunut.

Klubi Eesti Karavanin perustajajoukko oli innostunutta ja monitaitoista väkeä. Runkorakenteet, vetopäät ja muut sellaiset piti valmistaa itse. Kolme vaunua itse rakentanut Rein Sarapuu kertoi minulle, miten vaunun ikkunat ja kattoluukut tehtiin.

– Asuin maalla ja ostin possun, jonka kasvatin isoksi. Pleksiä ei voinut ostaa mistään, mutta oli tehtaita, joissa sitä käytettiin. Vaihtamalla kilon sianlihaa pleksiin, sain ikkunoita varten pleksiä. Tein muotin ja asetin pleksilevyn muotille, systeemi uuniin ja lämpö muovasi pleksin oikeaan muotoon, Sarapuu kertoo.

Tuo oli varsin yleinen neuvostosysteemi, rahalla ei voinut monia tarvikkeita ostaa mutta vaihtotalous toimi.

Jokainen mies valmisti oman vaununsa

Tartossa oli pätevä ammattimies, joka valmisti työkalut vaunun osien valmistamiseen. Näillä työkaluilla tehdyillä osilla valmistui kymmeniä ”sarjatuotantovaunuja” Ne eivät tulleet tehtaasta, vaan jokainen mies valmisti oman vaununsa. Nimekseen vaunu sai Tarbatu ja se muistuttaa 1980-luvun Solifer Articia.

Tarbatuja on vieläkin olemassa, ja ne ovat omistajiensa silmäteriä. Niitä tuodaan ulkoilmaan vaan näihin tapahtumiin. Tämä Tarbatujen ”isä” on edelleen mukana yhdistyksen toiminnassa ja on rakentanut itselleen tosi hienosti varustellun retkeilyauton.

Suomalaisten ja virolaisten yhteistyö oli alkanut jo 1980-luvulla. Kotkan seudulla asuvat SF-Caravanin jäsenet järjestivät yhteisiä tapaamisia virolaisten karavaanarien kanssa. Kohtauspaikkana oli Olgino, joka sijaitsee Pietarin länsipuolella meren rannalla.

Klubi Eesti Karavan sai myöhemmin vuokrata Võsun kylästä oman caravan-alueen. Sinne rakennettiin suomalaisten karavaanareiden lahjoittama sauna.

Minä saavuin tuolle alueelle ensimmäistä kertaa vuoden 1996 juhannuksena. Alueella oli tuolloin ehkäpä 30 matkailuvaunua, joista vain yksi oli tehdasvalmisteinen. Alueen laidalla oli Kabe 80-luvun alkuvuosilta.

Aika muuttuu

Viro oli nyt jo itsenäinen ja viimeiset itse rakennetut kaksi vaunua valmistuivat vuonna 1997. Tuon vuoden jälkeen nuo taitavat miehet toivat ensin Suomesta ja myöhemmin ympäri Eurooppaa käytettyjä vaunuja. Joitakin näistä purettiin ja rakennettiin uudelleen jopa hienompaan kuntoon kuin ne olivat olleet tehtaalta lähtiessään.

Võsun aluetta kehitettiin, kunnes 2010-luvulla alkoivat ongelmat ja klubi menetti Leppispean caravan-alueen varsin epäselvässä tilanteessa.

Oltiin uuden edessä ja Klubi Eesti Karavan ei enää valinnut yhtä puheenjohtajaa, vaan johtoon nousi troikka. Klubi sai hyvän hallituksen, joka alkoi viemään yhdistystä uusille urille. Omaa aluetta ei enää hankittu, vaan tehtiin yhteistyösopimuksia caravan-alueiden kanssa.

Klubi Eesti Karavanin johdossa nykyään on toimelias Troikka. Sergei Vahnitski, Ivar Kalev ja Priit Pelju. Tuo kolmikko on saanut Klubin uuteen lentoon. Jäsenmäärä on noussut huimasti. Uusi hallitus on ollut myös erittäin aktiivinen järjestämään jäsenistölle tapahtumia. Perinteisesti toukokuussa on järjestetty joku iso kansainvälinen tapahtuma jossakin päin Baltiaa. Joitakin vuosia sitten se järjestettiin Valko-Venäjällä Minskissä. Se oli varsin eksoottinen paikka karavaanareille. Mukana oli myös suomalaisia. Viisumit ja järjestelyt hoiti osallistujille keskitetysti Klubi Eesti Karavan.

Korona on perunut jo kahtena vuonna nämä kevättapahtumat. Suurimmat juhlat on järjestetty nyt kesäisin ulkoilmatapahtumina.

Mukana paljon lapsiperheitä

Tänä vuonna Klubi Eesti Karavanin syntymäpäiviä juhlittiin 22.–25. heinäkuuta Rõugen kylässä sijaitsevan Tindiorun turismitalon pihapiirissä, jonka caravan-alueella oli 25 sähköpaikkaa.

Syntymäpäiväjuhlille kokoontui 195 auto- ja vaunukuntaa. Vieraina oli kaikkiaan noin 550 ja lapsiakin oli mukana yli 130. Virolaiskaravaanarien keski-ikä nykyisin lienee jossakin 40 ikävuoden molemmin puolin.

Nuoret lapsiperheet ovat hankkineet kalustoa ja matkustavat vilkkaasti. Meillä Suomessa tuollaisen tapahtuman keski-ikä olisi kai 60+. Tapahtumassa sähköä saivat vain Klubin veteraanit ja virtaa terveydellisistä syistä tarvinneet.

Treffien lisäalue, joka vuokrattiin Rõugen kunnalta.

Kokoontumisen teemaksi oli valittu ”Viva l’Italia”. Kuin nyt ulkomaille matkustaminen on vaikeutunut, Klubi toi Italian Viroon. Varsinainen ohjelma alkoi urheilullisesti perjantaina 23. heinäkuuta. Nyt kyseessä ei ollut Giro d’Italia vaan Giro d’Rõuge. Varsin iso ryhmä kiersi polkupyörillä 18 kilometrin lenkin Kaakkois-Viron maisemissa. Illalla Klubi tarjosi osallistujille tervetuliaiskeiton, jonka jälkeen nautimme vielä drinkit. Ilta jatkui discomusiikin tahdissa. Jytkettä riitti puoli kolmeen.

Lauantaina teimme parin tunnin kävelyretken tutustuen Rõugen kylän nähtävyyksiin. Alueella myytiin arpoja, joiden tuotosta ”mafiosot” lupasivat jakaa osan köyhimmille. Näin tapahtuikin. Italialaista viiniä jaettiin myös niille, jotka eivät varsinaisessa arvonnassa voittaneet.

Paikalle oli saapunut pop up Ristorante Antonios. Ravintolan varusteisiin kuuluu muun muassa täydellinen puulämmitteinen pitsauuni, joka on rakennettu perävaunun päälle. Hämmästyttävää kyllä, ravintola pystyi ruokkimaan sujuvasti treffivieraat. Meille tarjottiin maistuva pasta bolognese.

Illalla Tarton Vanemuine -teatterin sopraano Karmen Puis esitti meille oppera- ja operettikappaleita. Hieman kevyempää musiikkia meille tarjosi Karmenin aviopuoliso Peep Puis kitaroineen. Ilta päättyi jälleen discomusiikkiin. Juhla onnistui kaikkine järjestelyineen mainiosti ja sunnuntaiaamuna alkoi kotimatka.

Meitä suomalaisia oli paikalla 10 yksikköä. Lisäksi paikalla oli myös muutamia vieraita Latviasta ja Liettuasta.

Kauneinta Viroa

Juhlapaikkakunta Rõuge on minusta Viron kaunein kunta. Baltia on maisemiltaan yleensä varsin tasainen, mutta virolaisittain täällä on huimat korkeuserot. Rõugeen kuuluvassa Haanjassa on Baltian korkein kohta Suur Munamägi, jonka huippu on kuitenkin vain 318 metriä merenpinnan yläpuolella. Mäellä on muuten vanha kivirakenteinen näkötorni.

Rõugessa on varsin pienellä alueella seitsemän järveä, joista suurin on Rõuge Suurjärv. Sen syvyys on huimat 38 metriä. Täällä on myös uusi metallirakenteinen 30 metriä korkea näkötorni, jonka nimi on Pesapuu.

Torni valaistaan iltaisin, ja sen ”yläpesässä” on muna, jonka väri vaihtelee. Kun kuntaan syntyy uusi poikalapsi, on muna sininen, tyttövauvan kunniaksi muna loistaa pinkkinä. Tornin on suunnitellut arkkitehti Karmo Tõra.

Juhlien pitopaikkana oli siis Tindiorun Talu. Sen suurella tontilla on kaksi isoa hirsirakennusta, pieni lampi ja pienempiä huoltotiloja sähköpaikkojen lisäksi. Huoltotilat ovat siistejä. Aluetta voi suositella lämpimästi, kaikki toimii. Ja Pesapuu sijaitsee aivan alueen vieressä.

Teksti: Kari Rainetsalo

Kuvat: Kari Rainetsalo ja Sinikka Rainetsalo

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *