Kia Ray -pikkuautosta saa näköjään muokattua jopa retkeilyauton

Kia Ray taipuu jopa hauskaksi retkeilyautoksi, vaikka sillä on pituutta parikymmentä senttimetriä vähemmän kuin kaksiovisella Mini Cooperilla.

Sen halusi osoittaa Daon TNT -niminen korealainen yritys ”Daon Ravy”-nimisellä muunnoksellaan, joka pohjautuu Etelä-Korean markkinoilla myynnissä olevaan Kia Ray -autoon. Alun perin jo lähes 10 vuotta sitten esitelty Kia Ray on tavallaan Euroopassa tutun Kia Soul -mallin pienempi sukulainen.

Nostokattoisen Ravyn edessä oikealla puolella on ”pakettiautomaisesti” liukuovi, muualla perinteiset ovet. Vauhdin huumasta pitää huolen 998-kuutioinen kaasumoottori.

Makuupaikat kahdelle reissaajalla on saatu järjestymään autoon luonnollisesti sillä, että etupenkitkin pystytään kääntämään täysin vaaka-asentoon. Silti 125 x 200 senttimetrinen sänky/patja ulottuu käytännössä rattiin asti.

Mutta lisää nukkumistilaa 105 x 188 senttimetrin verran vähintään yhdelle hengelle saa tarvittaessa myös nostokatolle taittuvalle alustalle. Nostokaton päätarkoitus Ravyn tapauksessa on kuitenkin tarjota lisää kaivattua sisäkattokorkeutta. Korealaisten tilatehokkuudesta kertoo osaltaan sekin, että Ravyssa on myös jonkun verran keittiömäisiä ominaisuuksia sekä säilytystilaa tavaroille. Kuvat: Daon TNT