Mars Campers -niminen aussifirma on kokenut off-road-vaunujen valmistaja, joka on lähtenyt tutkimaan ilmatäytteisyyden hieman totuttua suurempaa roolia vaunussaan.
Mars Campers Space X Air -vaunulla on suljettuna pituutta 5,9, leveyttä 2,34 ja korkeutta 1,56 metriä. Vain muutamia nopeita manuaalisia vaiheita kuten vararenkaan siirtämistä lukuun ottamatta vaunu avautuu suurelta osin automaattisesti.
Mars Campers on vienyt helpoksi ja pitkälle vaunun telttarakenteen runkoputkien sekä osin sisäpuolelle jäävien rakenteiden muotojen automaattista täyttämistä ilmalla.
Keskeisessä roolissa ovat sisä- ja ulkokäyttöiset ohjauspaneelit. Myös vakautta tuovat tukijalat avataan sähköisesti napin painalluksella ohjauspaneelista.
Katto ja seinät eivät ihan helpolla ala painua kasaan vakaasta muodostaan, sillä siitä pitävät hiljaiset pumput automaattisesti huolen.
Space X Airissa mahtuu yöpymään neljä aikuista ja kaksi lasta. Vaunun kummassakin päässä on 140 x 190 senttimetrin parisängyt, ja myös ruokailuryhmästä saadaan tehtyä vuode.
Sohvaan mahtuu istumaan kahdeksan henkilöä ja sisäpöydän ääreen ruokailemaan kuusi reissaajaa.
Tässä vaunussa on tarkoitus viihtyä niin sisällä kuin ulkona. Ulkokeittiössä on tilaa isolle jääkaappipakastimelle omien mieltymysten mukaan, ja sisällä on vielä 20 litran minijääkaappi esimerkiksi tölkeille.
Varustukseen kuuluvat myös pesuallas, Dometicin kolmeliekkinen liesi sekä kaksi 100 litran raikasvesisäiliötä.
Suihkua ei ole, mutta kannettava wc-istuin kuuluu varustukseen. Viihdettä on tarjolla stereoiden, 24-tuumaisen tv:n ja dvd-soittimen myötä. Niin sisällä kuin ulkopuolella olevat stereokaiuttimet ovat vedenpitäviä.
Vakiona tulee kaksi 100 Ah:n hupiakkua ja 1000 watin invertteri. Aurinkopaneelin saa lisävarusteena. Australiassa vaunun hinta on vajaat 27 000 euroa.
Lähde ja kuvat: Mars Campers