Maistiaisia Kaben mallivuodesta 2024 – uusia malleja ja päivityksiä designiin

Kabe on ollut kotimaassaan Ruotsissa vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla myydyin matkailuvaunumerkki 25 prosentin markkinaosuudella. Matkailuautoissa Kabe on kolmantena kahdeksan prosentin markkinaosuudellaan. Kabe tiedottaa kasvattaneensa markkinaosuuksiaan vientimarkkinoilla, ja etenkin Saksassa ja Hollannissa myynti on kasvanut huomattavasti.

Kaben kaikki mallit valmistetaan yrityksen omassa tehtaassa Tenhultissa Ruotsissa. Uusia aikaansaannoksiaan mallivuodelle 2024 Kabe ensiesitteli 9–13.8. Uumajassa järjestetyillä Stora Nolia -messuilla. Suomessa uutuuksia nähdään Lahden Caravan-messuilla 21–24.9.2023.

Viisi matkailuautosarjaa

Mallivuonna 2024 kaikki Kaben matkailuautot rakennetaan Mercedes-Benz Sprinterin pohjalle.

Kabe Van (2024).
Kabe Van (2024). Sprinter-alustaisia retkeilyautoja on ollut Kaben valikoimassa vasta muutamia vuosia.

Viiden mallisarjan matkailuautovalikoimassa ovat Van-retkeilyauto, puoli­-integroidut Novum ja Royal, premium-luokkaan sijoittuva integroitu Crown sekä integroidut lmperial-lippulaivamallit.

Kabe on lisännyt vaunujen ja autojen sisutuksen väriskaalaan atlasseetrin (Atlas Zeder), jonka ruskean sävyt korostuvat vaaleampien sävyjen rinnalla.

7,50 metriä pitkästä Kabe Novumista on nyt valittavissa kaksi perusversiota.

Uutuus on kevyempi Novum Light, jonka kokonaispaino on 3,5 tonnia eli sitä voi ajaa tavallisella B-ajokortilla.

Hieman enemmän varustellun Novum Heavy -version kokonaispaino on 4,5 tonnia.

Uutta mallivuodelle 2024 on myös 7,90 metriä pitkille Crown- ja Imperial-matkailuautomalleille saatavissa oleva i790 LQB -pohjaratkaisu, jonka takaosassa keskellä on queen-size-vuode ja etuistuinten yläpuolta voidaan laskea alas parisänky. Makuupaikkoja on jopa viidelle. Mallissa on erillinen wc ja suihku sekä hyvin varusteltu kulmakeittiö.

Kabe Royal.

Kaikkien vaunumallien sisustusta päivitetään

Kaben matkailuvaunumallisto tarjoaa neljä mallisarja, joista on valittavissa eri pituuksia alle 5-metrisestä lähes 10-metriseen vaunuun.

Etenkin nuoremmalle väelle suunnattu Kabe Estate tarjoaa sekin uutta ilmettä sisällä ja ulkopuolella.
Estate-vaunujen yläkaapeissa on uudet Grau-kalvopeitteiset kaapinovet. Estate-vaunut saavat myös uuden kattoluukun.

Lukuun ottamatta Estate-vaunuja ja Van-retkeilyautoja, kaikkien 2024-mallien keittiön hana on uusittu.

Jalokivi-vaunusarjaan lisätään ratkaisu, jossa vaunun takaosaan on keskitetty parisänky (saarekevuode), johon pääsee helposti molemmilta puolilta. Tämä vaihtoehto on valittavissa seuraaviin: Ametist 560 GLE, Safir 600 GLE ja Onyx 630 GLE.

Royal- ja lmperial-vaunut saavat täydennyksen 740 CTDL -vaihtoehdosta. Siinä on iso kulmakeittiö ja isommallekin porukalle sopiva tilava sohva. Aivan takaosassa on koko leveydelle sijoitettu suihku/wc. Kabe odottaa ratkaisusta tulevan erityisesti matkailuvaunua ympäri vuoden käyttävien suosikki.

Kabe Royal (2024).

Kaikki Imperial-matkailuvaunut saavat uuden ulkoasun. Kuten Kaben matkailuautoissa, koristemaalaukset toteutetaan Innovation Design -tekniikan avulla. Suoraan peltiin painettu koristelu mahdollistaa Kaben mukaan suunnittelussa uniikin linjauksen ja parantaa värien kestävyyttä.

Uuden Imperial-vaunun tyylinäytettä.

Lähde ja kuvat: Kabe

Keskustelu

  1. mun unelma

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.