Matka Saharaan keskeytyi, kahden yön pysähdys venyi puoleksi vuodeksi, ja jatkuu yhä

Koronapandemia muutti monen karavaanarin suunnitelmat, saksalaispariskunta löysi loistopaikan sulkutilan ajaksi Kreikasta.

Rainer Kretzschmar istuu aurinkotuolissa New Triton -leirintäalueen paraatipaikalla. Edessä on Egeanmeren Argoliinlahti, takana matkailuauto MAN Kerkamm Weltreisemobile EX 592. Kretzschmar on puhelias mies, ja auto on sen verran kiinnostava, että hänen ympärilleen muodostuu usein keskustelurinki.

Rainer tuli vaimonsa Angelan kanssa pieneen peloponnesolaiseen Drepanon kylään syyskuussa tarkoituksenaan viettää paikassa kaksi yötä, jatkaa sitten ja kierrellä vähän maailmaa. Kretzschmarin kaksi ravintolaa Dresdenissä Saksassa tulevat toimeen ilman omistajaakin, ja kun alla on ”mihin tahansa menevä” matkailuauto, niin maailman piti olla avoin.

Toisin kuitenkin kävi. Covid-19-tautia levittävä koronapandemia sulki rajan toisensa perään ja tiukat liikkumisrajoitukset astuivat voimaan.  Ensimmäistä kertaa elämässään Kreikassa ollut pariskunta ihastui paikkaan ja elämän helppouteen niin, että unohti kiireet, mutta piti kuitenkin tiukasti kiinni siitä, että Saksaan ei ihan pian palata. Kreikassa jo marraskuussa 2020 alkanut osittainen sulkutila ei ole latistanut tunnelmaa.

– Mikäs tässä, loistopaikka olla. Kreikkalaiset ovat osoittautuneet ystävällisiksi ihmisiksi, vietämme siis talvikauden täällä, sanoo Rainer ja toivottaa hyvää uintimatkaa Angelalle, joka ui päivittäin meressä aina kun aallot sallivat.

Tammikuuhun saakka Egeanmeren lämpötila pysyttelee noin 17 asteessa, helmikuussa se putoaa 2–3 astetta. Saksalaisrouvan lisäksi päivittäin käy talvellakin uimassa myös muutama paikallinen asukas. Ilman päivälämpötila pysyttelee pääasiassa 15–20 asteessa, mutta voi lyhytaikaisesti pudota 5–10 asteen välille. Tuolloin vesi on reilusti ilmaa lämpimämpää, ja olosuhteet muistuttavat suomalaisittain avantouintia.

Ei tartu enää pohjasta kiinni

– Oli pakko hankkia tämä auto. Heti kun näin sen Stuttgartin näyttelyssä päätin, että tuollaisen ostan, Rainer Kretzschmar kertoo innostuneesti.

Mies ja MAN, vankka saksalaisyhdistelmä.

Ja niin hän teki. Auton varustelu MANin alustalle kesti valmistajalla puolitoista vuotta. Mikään ensikertalainen Rainer ei matkailuautoilijana ole, hän on vaimonsa kanssa harrastanut lajia yli 15 vuotta.

– Olimme joku vuosi sitten Marokossa, ja siellä aiempi automme tarttui pohjasta kiinni. Kyllästyin silloin tavalliseen autoon. Enää ei tartu, minä päätin.

Ongelmia vain korkeuden kanssa

Vaimo Angelaa hieman hymyilyttää miehensä lapsenomainen innostus tämän esitellessä autoa. Rainer kuittaa hymyilyn toteamalla, että onhan miehellä oltava näyttäviä leluja. Ja tässä lelussa kaikki on ensiluokkaista saksalaista työtä.

Rengaskoko on kunnioitusta herättävä. Ohjaamon astinlaudat voi koristella vaikka simpukoilla, koska tätä sisäänkäyntiä ei parkissa ollessa tarvita.

Niinpä. Tämän lelun hankintaan ravintoloitsija käytti reilut puoli miljoonaa euroa. Nyt alla hyrrää 435 hevosvoimaa, renkaat ovat kokoa 395/85/R20. Luonnollisesti jokaisen renkaan paineen voi erikseen säätää auton omin laittein. Se on esimerkiksi Saharassa kätevää. Korkeutta on 3,95 metriä, leveyttä 2,45 metriä ja pituutta 8,30 metriä.

– Camping-alueilla on joskus pieniä ongelmia tuon korkeuden kanssa, Rainer kuittaa epäilyt hankaluuksista.

– Kunhan pääsemme koronapandemiasta eroon, lähdemme kiertämään. Tarkoituksemme ja unelmamme on lähivuosina mennä, Venäjälle, Mongoliaan, Kiinaan, Afrikkaan, Intiaan…

Valot kuin jalkapallostadionilla

Kerkammin EX 592:n varustelussa on varauduttu monenlaisiin olosuhteisiin. Juomaveden puhdistimella varustettuihin kahteen tankkiin mahtuu yhteensä noin 500 litraa ja wc- ja suihkuvettä lisäksi 250 litraa. Kaasusäiliö vetää 100 litraa ja dieseliä mahtuu tankkiin 700 litraa.

– Ja valothan tässä on kuin jalkapallostadionilla. Pistin yhtenä iltana kaikki päälle, niin campingin väki säikähti, Rainer kertoo.

Auto on varustettu viidellä akulla ja näin varustukseen kuuluu tietenkin myös pesukone, joka on sijoitettu asuinosan alla olevaan tavaratilaan. Varustukseen kuuluu myös hydrauliikalla varustettu skootteriteline varustelaatikkoineen. Hyvätehoinen Hondan skootteri kulkee aina matkassa.

Autolla voi ajaa jopa metrin korkuisessa vedessä.

– Se on kätevää, kun takana olevan taakan voi nappia painamalla nostaa vaikka autoa korkeammalle. Varkaatkaan eivät pääse käsiksi. Turvallisuudesta on huolehdittu muutenkin. Ikkunat ovat ”teräslasia”, maksavat muuten 2 000 euroa kappale, Rainer Kretzschmar huomauttaa.

Rainer ja Agneta (kävelee) päättivät kuitenkin välillä pistäytyä Dresdenissä hoitelemassa asioita. Maaliskuun 1. päivänä he lähtivät Kreikan Patrasista laivalla Venetsiaan ja sieltä edelleen Saksaan. Toukokuussa he palaavat takaisin Drepanoon.

Teksti ja kuvat: Pentti Väistö

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *