Näppärä pop-up-telttavaunu saa lisää joustavuutta

Telttaperävaunujen valmistaja Easy Caravanning on lähiaikoina saamassa käyttöönsä uuden, yrityksen kasvun mahdollistavan tehtaan. Emmeniin Hollantiin rakennetun 4500 neliömetrin tehtaan yhteyteen tulee myös kunnolliset show room -tilat, jossa kiinnostuneet asiakkaat pääsevät tutustumaan yrityksen tuotteisiin.

Kasvanut kysyntä, toimitusketjujen ongelmat ja koronapandemian tuomat hankaluudet tuotannolle ovat johtaneet siihen, että myös Easy Caravanningin toimitusajat ovat pidentyneet. Tilanne on moneen muuhun verrattuna kuitenkin yhä sikäli hyvä, että esimerkiksi nyt tilatut tuotteet luvataan asiakkaille vielä tulevalle sesongille, toukokuun loppupuolelle.

TakeOff-telttavaunujen kysyntää on kasvattanut leirintämatkailun yleisen suosion kasvun lisäksi se, että kevyet tuotteet soveltuvat kohtaisen hyvin myös monen pienen auton ja sähköauton vedettäväksi. TakeOff-telttavaunuilla kun on ollut varustelusta riippuen painoa tyypillisesti alle 600 kiloa.

Easy Caravanning esitteli TakeOffin prototyypin vuonna 2019. Saatavilla on jo kolme vaihtoehtoa (Active, Sport ja Xcite). Niitä täydennetään konkreettisesti tänä vuonna TakeOff 2022:lla, jota Easy Caravanning on hehkuttanut hieman etuajassa jo yli vuoden.

Sekin on pitkälti tutun näköinen tuote. Kuljetuksen aikana näppärän aerodynaaminen paketti, ja leiriydyttäessä nostokatollinen teltta on pystyssä noin 30 sekunnissa.

Merkittävin uutuus liittyy pohjaratkaisuun, joka tuo tuotevalikoimaan lisää joustavuutta.

TakeOff 2022 muuntuu nyt aiempaan paremmin ja helpommin niin päivä- kuin yöajan eri tarpeisiin puolikiinteän vuoderatkaisun ansiosta. Ratkaisun avulla myös kömpiminen vaunussa yöllä saadaan haluttaessa hieman helpommaksi.

Pohjaratkaisun ansiosta 2022-malli soveltuu myös paremmin kahden hengen reissuihin. Vuoteella on komeasti kokoa 2,05 x 1,60 metriä.

Easy Caravanning kertoo saavansa TakeOff 2022:n esittelymalleja jälleenmyyjille näytille maaliskuun alusta alkaen. Yrityksen sivuilla ei kuitenkaan tällä hetkellä listata jälleenmyyjää Suomessa eikä Ruotsissa, kun niitä on esimerkiksi Norjassa kaksin kappalein.

Lähde ja kuvat: Easy Caravanning