Saksalaisen ratsian päätelmä – karavaanareilla liikaa vettä mukana

Bremenissä paikalliset poliisit järjestivät syyskuun alussa autobahnilla matkailuajoneuvojen painoon kohdistuneen valvontaiskun. Matkailuauton ja -vaunun painon jakautumisella ja ylipainolla kun on vaikutusta ajo-ominaisuuksiin ja jarrutuskäyttäytymiseen – siis karavaanarin oman ja muiden tiellä liikkuvien turvallisuuteen.

Tempauksessa tarkistettiin ylipaino 15 matkailuajoneuvon osalta eli tutkittujen määrä oli pieni. Ratsian tulos? Viidellä eli kolmanneksella tutkituista ajoneuvoista oli ylipainoa.

Poliisi veti suoraviivaisia johtopäätöksiä ylipainon syistä – ja niistä voi helposti olla erilaisiakin näkemyksiä.

Bremeniläisten poliisien näkemyksen mukaan suurimmaksi ongelmaksi tarkastusten aikana osoittautui tuorevesisäiliöissä ollut vesi. Poliisin mukaan ylipainoisten ajoneuvojen kuljettajista suurin osa oli lähtenyt liikenteeseen liian täysinäisten vesisäiliöiden kanssa. Ratkaisu ylipainoon oli siten myös suoraviivainen: vesisäiliöitä tyhjennettiin tiensivuun.

Yhden ratsiaan ajaneen matkailuvaunun kuljettajan oli siirrettävä osa kuormastaan ​​vaunusta vetoautoonsa päästäkseen jatkamaan matkaansa.

Poliisin mukaan ylikuorma oli ollut monelle yllätys, ja poliisi kehottaakin kaikkia kiinnittämään enemmän huomiota täyteen reissuvalmiuteen kuormatun matkailuajoneuvon painoon ennen ajoon lähtemistä.