Tabbertin matkailuvaunut palaavat Suomen-markkinoille – ensimmäiset vaunut tulossa jo syyskuussa

Alfred Tabbert rakensi ensimmäisen matkailuvaununsa vuonna 1937, mutta varsinainen ensimmäinen teollinen Tabbert-vaunu valmistui vuonna 1953 Bad Kissingenissä Baijerissa. Tabbert on siis yksi Euroopan vanhimpia vaunumerkkejä.

Suomeen Tabbert-vaunuja ryhdyttiin tuomaan silloisesta Länsi-Saksasta vuonna 1969 eli jo runsaat 50 vuotta sitten. Esimerkiksi vuoden 1983 lopussa Suomessa oli rekisterissä 542 Tabbert-vaunua. Viime vuonna Suomessa ensirekisteröitiin yksi Tabbert-vaunu, samoin tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on ensirekisteröity yksi Tabbert.

Nykyään Tabbert on runsaan 3 300 työntekijän Knaus-Tabbert-konsernin yksi merkki Knausin, Weinsbergin, T@B:n ja Morelon matkailuajoneuvojen rinnalla.

Erilaisia vaiheita ja markkinoiden tutkailua on ollut aiemminkin, mutta isosti Tabbertia ei ole tuotu Suomeen pitkään aikaan. Nyt siihen on tulossa muutos.

Uusi alku perinteikkäälle merkille

– Siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun Tabbertia on viimeksi voimakkaasti tuotu Suomeen. Nyt virallinen maahantuonti alkaa uudestaan, ja tässä vaiheessa pilottina aloittaa meidän suurin jälleenmyyjämme ProCaravan Oy, sanoo tehtaan agenttina jo lähes neljännesvuosisadan toiminut Olli Haverinen.

– Tabbert on eksklusiivinen tuote. Viime aikoina on nähty, että luksusvaunuille on selvä tilaus Suomessakin. Siksi nähtiin, että juuri nyt on oikea hetki tehdä lanseeraus.

– Maahantuonti aloitetaan heti vuoden 2022 mallistolla. Lähdemme liikkeelle Vivaldi-mallisarjan ympärille rakennetulla Suomi-kampanjalla, neljällä pohjaratkaisulla. Mutta toki mitä tahansa Tabbertin katalogista löytyviä malleja saa tilattua. Ensimmäiset vaunut saapuvat Suomeen syyskuun aikana.

” Luotto tähän on kova”

– Tabbert sijoittuu matkailuvaunukategorian yläpäähän ja nimenomaan siellä on ollut meilläkin vaunuille kovaa kysyntää. Kun nyt myös tehtaalla oli halu saada Tabbert Suomeen vahvasti sisään, siinä molempien intressit kohtasivat. Uskon, että saamme hyvän startin. Erittäin innostuneena odotamme, että pääsemme esittelemään ensimmäisiä vaunuja asiakkaille. ProCaravan on matkailuvaunujen puolella tähän saakka keskittynyt myymään käytännössä ainoastaan Knausin vaunuja, joten Tabbert on luonnollinen ja tervetullut tuote Knausin rinnalle, ProCaravan Oy:n toimitusjohtaja Ari Niskanen kertoo.

– Tabbert on merkkinä valmiiksi tuttu ainakin kokeneemmille karavaanareille ja yksittäisiä vaunuja ovat karavaanarit itse tuoneet Saksasta viime vuosina, koska merkillä ei ole ollut virallista maahantuontia.

– Tabbert on ylellinen huipputuote, laatu ja viimeistely huokuvat vaunuista. Tiedostamme että näille vaunuille on tilausta. Kaikki tehtaat painivat tällä hetkellä kapasiteettiongelmien kanssa, mutta toivottavasti saamme sieltä riittävästi vaunuja, Niskanen sanoo.

Suomeen kampanjamalleina tulevat Vivaldi-sarjan mallit ovat erillisvuoteilla varustettu 550 E, parivuoteellinen 550 DF, 560 DTL sekä Vivaldin lippulaiva, teliakselinen 685 DF. Vivaldi 550 DF -mallissa on vuoteet kolmelle reissaajalle, muissa vaihtoehdoissa neljälle. Kaikissa kampanjamalleissa on muun muassa nestekiertoinen lattialämmitys ja valmiiksi kattava varustelu. 

– Saatiin painettua suurimpienkin yksiakselisten lähtöhinnat alle 40 000 euron. Kampanjamallien hinnassa näyttelee isoa roolia, useita tuhansia euroja sekä tehtaan että kauppiaiden vastaantulo hinnoissa. Tehtaalla on halu saada Tabbert vahvasti takaisin Suomen markkinoille, luotto tähän on kova.

Tabbertin Vivaldi-mallissarjan tyylinäytettä. Kuvituskuvat: Knaus-Tabbert