ILO!karhu Ilomantsissa torin kupeessa. Kuva STC Tuotanto.
ITE-taiteen kesä tarjoaa vähän erikoisempaa nähtävää ja koettavaa eri puolilla Suomea. Monelle tuttuja ovat muun muassa Veijo Rönkkösen perustama Parikkalan patsaspuisto, Reijo Kelan ympäristötaideteos Hiljainen kanssa Suomussalmella sekä Romurinsessan Onnela Lapinlahdella, mutta näyttelyitä ja vierailukohteita löytyy lähes kautta Suomen.
Esimerkiksi Parkanossa, joka on ITE-taiteen kesäkaupunki, näyttely keskittyy kaupungin keskustan ja torin ympäristöön. ITE-aika-niminen näyttely kuvastaa aikaa monen mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän näkökulman ja teoksen kautta. Vuoden ITE-taiteilijan Markku Sarastamon töillä on oma kokonaisuutensa ravintola Kosken Helmessä. Teoksiin voi tutustua myös mobiilireitin avulla.
Toista kesää avoinna oleva Middle of Nowhere -taidepuisto Hyvinkään Kaukasten kylässä esittelee peräti 29 taiteilijaa. Teoksia voi ihailla metsäreitillä pitkospuiden varrella ja kasvihuoneraunioiden erikoisessa tunnelmassa. Taidepuistossa on myös taidekahvila, jossa on tarjolla herkullisia vohveleita.
Vinkkejä vieraita vastaanottavista kohteista löytyy Maaseudun Sivistysliiton kokoamasta hakemistosta. Luettelossa on julkisia patsaspuistoja, mutta myös yksityisiä pihapiirejä, joissa taiteilijat perheineen elävät arkeaan. Vierailua suunnitellessa on syytä tutustua taiteilijan ilmoittamiin ehtoihin ja noudattaa huomaavaisuutta. Joitakin näyttelyitä pääsee tutkimaan myös ilmaiseksi, mutta osaan niistä on sisäänpääsymaksu. Jotkut näyttelyt ovat myös Museokortti-kohteita.
ITE-taide on suomalaista visuaalista nykykansantaidetta, yksilöllistä ja omaperäistä ilmaisua. Lyhenne ITE muodostuu sanoista ”itse tehty elämä”. Se viittaa siihen, kuinka tekijät muovaavat taiteensa kautta koko elämänsä kokonaisuutta ja luovat taiteellaan omaa merkityksellistä tarinaansa.
Maaseudun Sivistysliitto on vuodesta 1998 lähtien etsinyt ja esitellyt ITE-taiteilijoita. Moni ITE-taiteen kohde on saanut huolenpitäjäkseen paikallisen kylä- tai kotiseutuyhdistyksen tai varta vasten asialle perustetun yhdistyksen.
Kuvat STC-tuotanto ja Raija Kallioinen
Keskustelu