Caravan-lehden pääkirjoitus 2/2024

Kävin perheineni Suomen eteläkärjessä viime kesänä ensimmäistä kertaa. Kierroksen aikana näimme ja koimme muun muassa Hangon aurinkoiset hiekkarannat ja upeat pitsihuvilat, monipuolisen Rintamamuseon, viihtyisän Silversandin leirintäalueen, kuvankauniin Fiskarsin ruukin sekä Tammisaaren idylliset puutalokorttelit.

Itselleni ikävuosia kertyi mittariin siis 46 ennen tutustumista läntisen Uudenmaan helmiin. Olen Suomessa asunut aina etelässä, ja töiden puolesta maata tulee kierretyksi ristiin rastiin. Silti vain parin tunnin päässä kotikonnuilta sijaitseva niemenkärki ympäristöineen oli syystä tai toisesta jäänyt aiemmin koluamatta.

Kotimatkalla huomasin pohtivani, kuinka monta muuta mielenkiintoista seutukuntaa olen tullut tyystin sivuttaneeksi parin sadan kilometrin säteellä kotoa. Lienee niitä jokunen. Ainakin näin ruuhkavuosina vapaa-aika on kortilla, eikä työmatkoillakaan juuri tarjoudu mahdollisuuksia poiketa valtaväyliltä tutustumaan uusiin paikkoihin. Ehkä, ja toivottavasti, löytöretkeilylle liikenee joskus myöhemmin enemmän aikaa.

Samaa pähkäilyä voisi jatkaa kääntäen siihen, kuinka moni paahtaa valtakunnan pääväylälle sijoittuvasta kotikaupungistani Hämeenlinnasta läpi kaasujalkaa hölläämättä. Pelkkä piipahdus torikahvilla laajentaisi yleissivistystä ja kokemuspankkia – päiväretkestä tai pitemmästä pysähdyksestä puhumattakaan. Kyse on sentään Suomen vanhimmasta sisämaakaupungista, joka täytti tammikuussa 385 vuotta. Ja vaikka historia ei kiinnostaisikaan, onhan meillä Aulankoa, Ahvenistoa ja monenlaista muuta.

Tärkeintä on pitää mieli kirkkaana, aistit avoinna ja altistaa itsensä kaikelle uudelle.

Omaan lähisokeuteeni havahduin tuoreeltaan konkreettisesti työnantajan tilaamalla opastetulla kierroksella Hämeen linnassa. Kaupungissa reilut 40 vuotta asuneena luulin tuntevani keskiaikaisen rakennuksen jo läpikotaisin. Tämänkertainen esittely paljasti linnasta kuitenkin täysin uusia kolkkia ja salakäytäviä. Näin 176-senttisenäkin silmät ovat sillä korkeudella, että katveestakin – siitä aivan jalkojen juuresta – on mahdollista löytää jotain, mikä vielä säväyttää.

Iloisiin yllätyksiin törmää, kun vaivautuu rohkeasti etsimään. Tärkeintä on pitää mieli kirkkaana, aistit avoinna ja altistaa itsensä kaikelle uudelle, oli se mitä tahansa elämää rikastuttavaa: tietoa, elämyksiä, kokemuksia, aktiviteetteja tai vaikkapa ystäviä. Niitä voi löytää läheltä tai kaukaa, mutta ehkä se on todennäköisempää uudessa kohteessa kuin tutussa ja turvallisessa.

Tämän lehden rinnalla ilmestyvä Leirintäopas listaa jälleen puolentuhatta leirintäaluetta ja matkaparkkia. Mitäpä jos tutustuisit tänä vuonna näistä johonkin täysin uuteen seutukuntineen – tai mikä ettei siihen vanhaan ja tuttuun, mutta entistä uteliaammalla asenteella? Uskallatko tarttua haasteeseen?

Pauli Salokangas
päätoimittaja