Caravan-lehden pääkirjoitus 2/2025

Tässä numerossa esittelemme 31-vuotiaan yrittäjän Iida Soinisen (sivut 56–57), joka kumppaneineen elää vuosimallin 1984 retkiautossaan työskennellen milloin etelässä, milloin Suomessa. Muualla mediassa Soininen on kertonut tienaavansa tuhansia euroja kuussa tekemällä nelipäiväistä viikkoa. Verkkovalmennuksillaan hän opettaa muille, miten rahaa tehdään.

Tarina innosti pohtimaan viime vuosina trendannutta vanlife-ilmiötä ja sitä, miten kolmekymppisten monesti itse tuunaamillaan retkipakuilla reissaaminen muuten poikkeaa perinteisestä leirintämatkailusta. Muutamia keskeisiä eroja nousi esille.

Ensinnäkin vanlife lienee enemmän elämäntapa kuin tapa matkailla tai viettää vapaa-aikaa. Harrastajat voivat asua ja matkustaa liikkuvassa kodissaan vuosiakin, usein ”fiilispohjalta” – Soininen jopa luopui asunnostaan. Vapaus ja itsenäisyys korostuvat. Kohde- ja reittivalinnat tehdään joustavasti, ja aikaa vietetään syrjäisissä ja rauhallisissa paikoissa lähellä luontoa. Lisäksi vanlife-ilmiöön liittyy digitaalinen yhteisöllisyys. Sosiaalinen media – etenkin Instagram – auttaa harrastajia jakamaan kokemuksiaan ja verkostoitumaan. Moni saa inspiraatiota ja vinkkejä toisiltaan.

Vanlife lienee enemmän elämäntapa kuin tapa matkailla tai viettää vapaa-aikaa.

Perinteiset karavaanarit taas lomailevat yleensä kotimaassa, irtiottona arjesta ja enintään viikkoja. Joustavuuttakin toki arvostetaan, mutta kohteet, reitit ja pysähtymispaikat päätetään yleensä etukäteen. Leirintäalueita suositaan, jotta sähkö, vesi ja jätehuolto sekä muut palvelut löytyvät helposti. Yhteisöllisyys voi olla tärkeää, mutta kaikkea ei jaeta someen, vaan kuvat jemmataan puhelimeen lähinnä omaksi iloksi.

Vanlife-kulttuuri korostaa minimalismia ja simppeliä elämäntapaa. Pienessä autossa asutaan säästeliäästi, vähällä materialla ja suositaan ympäristötietoisuutta, kuten kierrätystä, energian säästämistä ja tuottamista itse esimerkiksi aurinkopaneeleilla. Halutaan siis matkustaa vähäpäästöisesti ja elää mahdollisimman kestävällä tavalla. Tavanomaisten harrastajien ajoneuvot sen sijaan ovat monesti suurempia ja varustellumpia tarjoten siten myös enemmän mukavuuksia. Kestävää kehitystä ei ehkä korosteta yhtä voimakkaasti, vaikka moni kannattaakin ympäristöystävällisyyttä.

Karkeat yleistykset summattuna: vanlife-nuoret näkevät maailman eri tavalla kuin vanhempansa ja isovanhempansa. Ennen hankittiin koulutus, työ, puoliso, asuntolaina ja perhe, mainitussa järjestyksessä, mutta nykyään nomadiksi ryhdytään rohkeasti jo nuorella iällä. Liki viisikymppisenä pitää jo hiukan ponnistella ymmärtääkseen, miten yhtälö taloudellisesti toimii. Vaatii varmasti optimistista elämänasennetta ja nokkeluuttakin heittäytyä seikkailuun ja tehdä samalla elantonsa – ainakin siihen asti, kunnes pinnasängyn hankkiminen tulee ajankohtaiseksi.

Pauli Salokangas
päätoimittaja