Ahvenanmaalla on laitettu vaellusreitit houkuttelevaan kuntoon

Ahvenanmaan kunnat, Visit Åland ja kiinteistövirasto ovat kehittäneet saarimaakunnan vaellus- ja luontopolkuja. Ulkoilureitit ovat saaneet uudet tieviitat, maastomerkinnät ja opasteet.

Matkan varrelle on sijoitettu tarinallisia infotauluja, jotka esittelevät alueiden historiaa ja luontoa ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Reiteillä on myös uusittu ja lisätty levähdys- ja grillipaikkoja.

Saarten 35 erilaista reittiä on koottu verkkoon Visit Ålandin verkkosivuille, missä voi tutustua reittien tarjontaan, pituuksiin ja digitaalisiin karttoihin.

– Ahvenanmaalta jokainen löytää itselleen sopivan ulkoilureitin, sillä vaihtoehtoja on Maarianhaminan kupeesta lähtevistä muutaman kilometrin luontopoluista aina upeaan 63 kilometrin Sadelinledenin vaellukseen, joka kulkee kolmen kunnan alueella, Visit Ålandilla kohdekehityksestä vastaava Camilla Sommarström kertoo tiedotteessa.

– Reitin voi valita paitsi oman kuntonsa, myös kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Tarjolla on esimerkiksi koko perheelle sopiva peikkopolku Getassa sekä historian ystävälle Borgbodanin vaellus muinaismuistoineen. Kukista kiinnostuneet suuntavat Hastersbodan luontopolulle, jonka varrella kasvaa kesäisin orkideoita.

Pitempiä vaellusreittejä on Ahvenanmaalla yhteensä kolme, ja ne kulkevat eri kuntien halki. Reitit ovat useimmiten helppoja tai keskivaikeita. Luontopolkujen pituus on 1–8 kilometriä. Vaikeusaste on helposta keskivaikeaan.

Luontopolkuihin ja vaellusreitteihin voi tutustua Visit Ålandin sivuilla, jonne ollaan päivittämässä lisää uusia reittejä kesän aikana.

Retkeilijän kannattaa muistaa, etteivät jokamiehenoikeudet ole Ahvenanmaalla samanlaiset kuin manner-Suomessa.

5 vaellusvinkkiä Ahvenanmaalla

1. Bomarsundin vaellusreitti sotahistoriasta kiinnostuneelle
Noin 4,2 kilometrin pituisen reitin aikana tutustuu Bomarsundin linnoituksen historiaan ja venäläisiin sotilasrakennuksiin. Reitti kulkee vaihtelevan luonto- ja kulttuurimaiseman halki upeille näköalapaikoille.

2. Godby Arboretumin luontopolku puiden ystävälle
1,7 kilometrin mittainen reitti kulkee halki alueen, johon on istutettu sekä kotimaisia että ulkomaisia puu- ja pensaslajikkeita. Useimmat puulajit on istutettu 1930-luvulla.

3. Grottstigenin luolapolku Getassa seikkailijalle
Noin 5 kilometrin pituinen luontopolku johtaa Getavuoren luoliin ja rotkoihin sekä Djupvikenin luonnonsatamaan. Reitti sopii aikuisille, hieman vanhemmille lapsille ja kaikille boulderoinnista kiinnostuneille.

4. Peikkopolku perheen pienemmille Getassa
Noin kilometrin pituinen satupolku, jonka varrelta voi bongata peikkoperheen viestejä ja tutustua punaisiin kallioluoliin.

5. Lemlandsleden pidempien vaellusten ystäville
25 kilometriä pitkä reitti kulkee Lemströmin kanaalilta Lumparsundiin. Matka kulkee läpi ikimetsän kauniisiin rantamaisemiin.

Lähde: Visit Åland