Caravan Salon -messuilla oli kävijöitä noin kolmannes normaalista määrästä

Düsseldorfissa järjestetyillä 10-päiväisillä Caravan Salon -messuilla oli tänä vuonna vain 107 000 kävijää, kun viime vuonna paikalle tuli 280 000. Ilman koronaa tänä vuonna olisi saattanut mennä 300 000 kävijän raja rikki.

Se tiedettiin toki jo hyvissä ajoin, että määrä jää huomattavasti vähäisemmäksi. Koronaan oli varauduttu huolella, ja päivittäiseksi kävijämääräksi oli rajattu enintään 20 000, mutta päivittäiset kävijämäärät jäivät siitäkin lähes puoleen.

Silti esimerkiksi Saksan matkailuajoneuvoteollisuuden (Caravaning Industrie Verband) puheenjohtaja Hermann Pfaff vakuutti messujen tiedotteessa tyytyväisyyttään ja sanoi ”kävijämäärän olleen olosuhteisiin nähden oikein hyvä tulos”.

Myös monet näytteilleasettajat ovat julkisuudessa vakuuttaneet tyytyväisyyttään 13.9. päättyneisiin messuihin. Tyytyväisiä on oltu siihen, että messut ylipäätään pystyttiin järjestämään korona-aikana ja että paikalle tuli mukavasti myös uusia karavaanareita ja nuoria perheitä. Mutta myös kauppa on käynyt monella näytteilleasettajalla ilmeisen hyvin – joillakin jopa viime vuotta paremmin.

Caravan Salon -karavaanarimessuilla oli väljää.
Messuilla oli pääsääntöisesti turvallisen väljää.