EU hyväksyi ajokorttisääntöihin odotetut muutokset – ja myös korkeintaan 4,25-tonnisen matkailuauton ajamisen B-kortilla

Euroopan parlamentti vahvisti tiistaina 21.10.2025 ajokorttidirektiivin päivityksen, josta oli jo aiemmin päästy sopuun EU:n neuvoston kanssa. Uudistusten tarkoitus on muun muassa parantaa liikenneturvallisuutta ja tuoda joustavuutta moneen asiaan.

EU-parlamentin tiedotustilaisuudessa ajokortteja koskevan mietinnön esittelijä Jutta Paulus (Vihreät, Saksa), muistutti, että vanhalla direktiivillä oli ikää jo noin 20 vuotta, joten tarve muutoksille on ollut ilmeinen.

Saksalaisen Pro Mobil -julkaisun mukaan Jutta Paulus vietti aiemmin lomiaan matkailuvaunuillen, mutta nykyään matkailuautolla. Vaikka erityisesti matkailuautoja koskeva osuus laajan direktiivin uudistuksista on vähäinen, oli tuskin haittaa, että esittelijällä on omaa kokemusta myös matkailuautoista.

Odotetusti yksi nyt hyväksytyistä uudistuksista on jo vuosikausia odotettu päätös sallia kokonaispainoltaan korkeintaan 4,25-tonnisten matkailuautojen ajaminen B-ajokortilla. Mutta kukaan ei kuitenkaan pääse noin vaan ajamaan B-ajokortilla enintään 4,25-tonnista matkailuautoa. Siihen tarvitaan ajokorttiin laajennettu erityisehto (koodi 96.02).

Koodin 96.02 saaminen ajokorttiin edellyttää lisäkoulutusta tai koetta tai molempia, ja osasta niiden yksityiskohdista kukin maa voi päättää itse.

EU-mailla on kolme vuotta aikaa saattaa nyt hyväksytyt uudet säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä ja lisäksi vuosi aikaa valmistautua niiden täytäntöönpanoon.

Digiajokortista tulee pääasiallinen ajokortti

EU-maiden on viimeistään vuonna 2030 ryhdyttävä tarjoamaan digitaalista ajokorttia, jota tarvittaessa näytetään sitten älykännykästä. Kansalaisilla säilyy oikeus yhä myös fyysisen eli tutun muovisen ajokortin saamiseen. Se on järkevää jo siksikin, että monissa EU:n ulkopuolisissa maissa ei EU-maan digiajokorttia hyväksytä.

Henkilöauton ajokorttien voimassaoloaika on jatkossa 15 vuotta, mutta jäsenmaat voivat lyhentää sen kymmeneen vuoteen, jos ajokorttia käytetään kansallisena henkilöllisyystodistuksena.

Kuorma-auton ja linja-auton ajokorttien voimassaoloaika tulee olemaan viisi vuotta. EU-maat voivat halutessaan lyhentää 65-vuotiaiden tai vanhempien kuljettajien ajokorttien voimassaoloaikaa, ja heidät voidaan uusimisen yhteydessä velvoittaa käymään lääkärintarkastuksissa tai kertauskursseilla.

Huolimattomaan ajamiseen ulkomailla on tarkoitus puuttua siten, että ajokortin myöntäneelle EU‑maalle ilmoitetaan, jos ajokortti on otettu pois, peruutettu määräaikaisesti tai jos sitä on rajoitettu toisessa EU-maassa. Näin varmistetaan, että seuraamukset ovat voimassa kaikkialla EU-alueella.

Lähde: Euroopan parlamentti

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *