Caravan-lehti somessa

Joululiikenteessä on tänä vuonna uusiakin vaaran paikkoja – taukopaikat

Pinnalla

Joululiikenteessä on tänä vuonna uusiakin vaaran paikkoja – taukopaikat

Korona on näkynyt tänä vuonna tuntuvasti Suomen tieliikennemäärissä. Joulukuussa liikenne on ollut koko maassa noin 15 prosenttia vähäisempää kuin vuotta aiemmin. Myös joulunajan liikenteen odotetaan olevan normaalia selvästi rauhallisempaa. Koronatilanteen vuoksi esimerkiksi THL suosittelee harkitsemaan tarkoin, onko tänä jouluna paikallaan lähteä tien päälle.

– Tänä vuonna korona tekee joululiikenteen ennustamisesta haastavaa. Nähtäväksi jää, minkä verran ihmiset lähtevät liikkeelle sukuloimaan. Todennäköisesti alemmat liikennemäärät heijastuvat myös joululiikenteeseen, Tieliikennekeskuksen päällikkö Kari Tarkki sanoo.

Normaalisti joululiikenteen vilkkain päivä on aatonaatto, joka on tänä vuonna keskiviikko. Suurimmat ruuhkapiikit ovat olleet perinteisesti kello 12–16. Suurimmat jouluruuhkat on koettu nelostiellä, Lahden ja Mikkelin välillä sekä muilla pääkaupunkiseudulta ulospäin suuntautuvilla teillä.

Tieliikennekeskus muistuttaa ennakoivan ajotavan tärkeydestä, jotta kuljettajalla on peli- ja kelivaraa eli riittävästi tilaa ja aikaa toimia liikenteessä yllättävissäkin tilanteissa.

Huomiota tulee tänä jouluna kiinnittää myös ajomatkan taukojen koronaturvallisuuteen. Pysähdyttäessä tauonviettoon on tärkeää huolehtia turvaväleistä, käsihygieniasta sekä käyttää maskia.

Jos lähdet joulun aikana liikenteeseen Liikennetilanne-palvelusta voi tarkistaa, miten ajokeli omalla ajoreitillä kehittyy ja osuuko oman matkan varrelle häiriöitä tai tietöitä. Myös palvelun kelikamerakuvat ovat käyttökelpoisia matkasuunnitelmia tehdessä. Liikennetilanne-sovelluksen voi myös ladata ilmaiseksi Android- ja Iphone-puhelimiin.

Lähde: Traffic Management Finland Oy

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Viikon luetuimmat




Yhteistyökumppanit


 




Y l ö s