Caravan-lehti somessa

Katso caravan-alan veteraanikauppiaan tarina: Yksi vaunu on jäänyt erityisellä tavalla Martti Käyhkön mieleen

Pinnalla

Katso caravan-alan veteraanikauppiaan tarina: Yksi vaunu on jäänyt erityisellä tavalla Martti Käyhkön mieleen

Jyväs-Caravan Oy:n perustaja Martti Käyhkö on yksi Suomen pitkäaikaisimmista alan vaikuttajista. Hän toimii edelleen yli 80-vuotiaana yrityksen mentorina samaan aikaan, kun jälkipolvi vastaa Jyväs-Caravanin operatiivisesta toiminnasta.

Videolla Käyhkö avaa uransa alkuaikoja ja muun muassa sitä, mikä on ollut yrityksen menestyksen salaisuus. Miehen ura ei kuitenkaan alkanut matkailuvaunujen ja -autojen parissa vaan huoltoasema-alalla.

– Sain aikanaan mahdollisuuden siihen, että minua alettiin kouluttaa huoltoasemabisnekseen. Lopulta sain piiripäällikön vakanssin isosta huoltoasemasta Rovaniemellä, Käyhkö kertoo.

1970-luvun alussa Käyhkö sai kontolleen kaksi Esson huoltoasemaa.

– Olin mielestäni alan ammattilainen, mutta se ei tyydyttänyt minua. Lisäsimme huoltoaseman yhteyteen hirsitalomyyntiä ja autonvuokrausta. Samoihin aikoihin ruotsalaisen Cabby-merkin edustusta tarjottiin minulle, mutta en voinut ottaa sitä, koska rahani olivat kiinni kahdessa huoltoasemassa.

Kipinä matkailuautoista jäi kuitenkin elämään. Käyhkölle tuli taloudellinen mahdollisuus kokeilla, miten caravan-liiketoiminta toimisi huoltoaseman yhteydessä. Cabbyt löysivät tiensä asiakkaiden saataville.

– Taloudellisesti se aika oli vaikeaa. Tuli muun muassa tuontitalletusvelvollisuus, joka edellytti, että valtiolle piti maksaa 20 prosenttia tuonnin arvosta. Asuntovaunu maksoi minulle enemmän kuin sen myyntihinta oli asiakkaalle, hän muistelee.

Katso Martti Käyhkön tarina oheiselta videolta! Siinä hän paljastaa myös, mikä vaunu on jäänyt erityisellä tavalla mieleen yrittäjäuran ajalta.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Y l ö s