Lahden Caravan-messuja ei järjestetä tänä vuonna

Matkailuajoneuvotuojat ry on päättänyt, että syyskuulle kaavailtuja Caravan-messuja ei järjestetä Lahdessa tänä vuonna lainkaan. Yhdistyksen jäsenistön enemmistö oli päätöksen kannalla.

Vuosittain toteutettava Suomen suurin matkailuajoneuvotapahtuma järjestetään Lahden Messukeskuksessa seuraavan kerran syyskuussa 2021, jolloin juhlitaan myös tapahtuman 20-vuotista taivalta.

Matkailuajoneuvotuojat ry:n puheenjohtaja Bo Karlssonin mukaan Caravan 2020 -messujen järjestämistä harkittiin pitkään. Koronapandemian vuoksi useat matkailuajoneuvoalan toimijat ovat peruneet osallistumisensa kaikilta alan messuilta Euroopassa tänä vuonna. Yhdistys haluaa tarjota messukävijöille odotuksia vastaavan messukokemuksen, joka ei välttämättä olisi nyt toteutunut.

Alalle tärkeiden messujen nyt jäädessä väliin jäsenliikkeemme tekevät kaikkensa asiakkaiden palvelemiseksi turvallisesti. Matkailuajoneuvoista kiinnostuneet ovat tervetulleita jäsenliikkeisiimme ja toivomme, että he seuraavat toimialamme viestintää tulevista tapahtumista. Ensi vuoden Caravan-messuilla koko ala juhlii Lahdessa, sanoo Karlsson tiedotteessa.

Lähde: Lahden Messut