Caravan-lehti somessa

Liikennetilanne-palvelu kertoo lomamatkareitin kunnon

Liikenne

Liikennetilanne-palvelu kertoo lomamatkareitin kunnon

Traffic Management Finlandin Liikennetilanne-palvelussa on uusia sisältöjä helpottama maantie- ja vesitiematkojen suunnittelua.

Ajokelin, ruuhkatietojen ja tietöiden lisäksi Liikennetilanne-palvelusta voi nyt tarkistaa myös maanteiden kunnossapitotiedot. Palvelu näyttää, missä pientareita on niitetty, hiekkateitä tasoiteltu ja missä asfaltoidaan.

Nämä toiminnallisuudet ovat tulossa myöhemmin myös Liikennetilanne-mobiilisovellukseen. Mobiilisovellus sisältää entuudestaan mahdollisuuden antaa palautetta teiden kunnosta – käyttäjä voi esimerkiksi jättää palveluun kuvan paikasta, jossa on asfalttivaurio.

Myös veneilijöille on tarjolla entistä enemmän tietoa. Vesillä liikkujat näkevät palvelusta nyt vesiliikenteen häiriöt sekä turvalaitteiden vikailmoitukset.

Junamatkustajat voivat tuttuun tapaan tarkistaa lähijunien ja kaukojunien reaaliaikaiset asemakohtaiset aikataulut.

Tarkempaa tietoa syksyllä

Traffic Management Finland toteutti kevään aikana laajan käyttäjätutkimuksen, jossa kerättiin eri käyttäjäryhmien arvokasta palautetta Liikennetilanne-palvelun käyttökokemuksesta. Vastausten pohjalta palvelua kehitetään aktiivisesti syksyn aikana helpottamaan entistä paremmin liikkumista ja liikkumisen suunnittelua.

– Käyttäjien suurimmat toiveet liittyivät liikkumisen sujuvoittamiseen omalla reitillä valmiiksi jalostetun tiedon avulla, palvelun personointiin ja mobiilikäyttöön. Käyttäjien toiveisiin lähdetään vastaamaan syksyn aikana. Sekä Liikennetilanne-verkkopalvelu että mobiilisovellus tulevat molemmat uudistumaan merkittävästi, kertoo kehittämispäällikkö Mika Ahvenainen Traffic Management Finlandista.

Liikennetilanne-palvelua käyttää viikoittain noin 20 000 kävijää. Juhannuksena palvelua hyödynnettiin ahkerasti matkan suunnittelussa. Aatonaattona kävijöitä oli yhden päivän aikana 15 000, ja sunnuntain paluuliikennettäkin käytiin tarkistamassa noin 12 000 kertaa.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Liikenne

Y l ö s