Matkailuajoneuvokauppa on yhä hyvässä vauhdissa

Matkailuajoneuvojen tammi–syyskuun myyntimäärä on nyt yhteensä 2 300 kappaletta. Siinä on kasvua yli 17 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Matkailuajoneuvotuojat ry:n tilastojen mukaan syyskuussa ensirekisteröitiin 164 uutta matkailuajoneuvoa.

Tehdasvalmisteisia matkailuautoja ensirekisteröitiin syyskuussa 129 kappaletta, kun esimerkiksi vuotta aiemmin syyskuussa 2019 tehdasvalmisteisia matkailuautoja ensirekisteröitiin 42 kappaletta. Tammi–syyskuun myyntimäärä on nyt 1 518 matkailuautoa, joka on 18 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna.

Tehdasvalmisteisten retkeilyautojen osuus ensirekisteröidyistä tehdasvalmisteisista matkailuautoista on yhä noin kolmannes.

Uusia matkailuvaunuja ensirekisteröitiin syyskuussa 35 kappaletta. Tammi–syyskuun myynti yhteensä on nyt 782 kappaletta, joka on yli 15 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Ostajien suosiossa ovat nyt etenkin pienet ja kevyet vaunut.

Vertailun vuoksi, Ruotsissa viime kuukausina nähty varsin positiivinen kehitys jatkui myös syyskuussa. Matkailuvaunuja siellä ensirekisteröitiin syyskuussa 245 kappaletta, kun vuotta aiemmin määrä oli 193. Kasvua siinä on lähes 30 prosenttia. Syyskuun loppuun mennessä tänä vuonna Ruotsissa on yhteensä ensirekisteröity 3 160 vaunua, mikä on 9,3 prosenttia enemmän kuin viime vuonna tässä vaiheessa.

Syyskuussa Ruotsissa ensirekisteröitiin 307 matkailuautoa, vuotta aiemmin 233. Syyskuun loppuun mennessä tänä vuonna Ruotsissa on yhteensä ensirekisteröity 3 434 matkailuautoa, mikä on 1,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona.