Mitä kaikissa maailman maissa käynyt suomalaisnainen on oppinut yksinmatkailusta?

Helsingin Matkamessuilla kuultiin tänä vuonna yrittäjä Anna-Katri Räihän vinkkejä yksinmatkailuun. Räihän kokemukset näyttivät kiinnostavan myös ensi sijassa Messukeskuksen Caravan-messujen puolelle tullutta väkeä, vaikka Räihä ei tehnyt reissujaan matkailuajoneuvoilla. Kyse oli asenteesta.

Vuonna 2023 Anna-Katri Räihästä tuli ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt suomalainen nainen. Näistä 197 maasta peräti 157 maassa hän kävi yksin. Ensimmäisen ja viimeisen maan välillä kului aikaa 30 vuotta, josta aktiivisempaa matkustusta oli 12 vuotena. Matkapäiviä kertyi lähes 2 000.

Lähes puoleen maista Räihä matkusti maata pitkin tai vesiteitse.

– Yksi parhaita tietämiäni asioita on maata pitkin matkustaminen tai vesiteitse siirtyminen paikasta toiseen. Silloin jo matkanteon aikana pääsee näkemään ja kokemaan aivan hurjasti uutta, Räihä sanoo.

Anna-Katri Räihän mielestä vapaus on yksinmatkustamisen parhaita puolia. Voit valita mihin matkustat, ja voit vapaasti tehdä kohteessa juuri sellaisia asioita, mitä itse haluat.

Jo ensimmäinen soolomatka toi itsevarmuutta

– En ole aina ollut rohkea reissaaja. Mikään muu matka ei sen jälkeen ole ollut niin jännittävä tai pelottava kuin oli ensimmäinen soolomatkani. Sillä matkalla huomasin päivä päivältä, että sain itsevarmuutta ja selviydyin asioista yksin. En tarvinnut ketään pitämään kädestä, jotta pystyin siellä matkalla kokemaan asioita.

– Kun palasin ensimmäiseltä soolomatkalta Suomeen, huomasin kasvaneeni ihmisenä ja saaneeni varmuutta ei vain matkailuun vaan elämään ylipäätään. Jo sen ensimmäisen matkan jälkeen minusta tuntui, että maailma on minulle ihan eri tavalla avoinna.

Vuonna 2016 Räihä päätti lähteä maailmanympärimatkalle, joka kesti 10 kuukautta.

– Tuon maailmanympärimatkan aikana tuli 100 maata täyteen, ja aloin miettiä, voisinko elämäni aikana vierailla jopa kaikissa maailman maissa. Sitten aloinkin reissata yhä enemmän, ja lopulta vuonna 2023 pääsin matkustamaan 197 maan listalla olevaan viimeiseen maahani, joka oli Turkmenistan.

– Tässä on takana melkoinen kasvutarina. Olin lähtenyt pelokkaana kotihiirenä sille ensimmäiselle soolomatkalleni ja mikä seikkailijatar minusta onkaan sitten kuoriutunut näiden vuosien ja matkojen varrella.

Panosta suunnitteluun

– Olen itse käyttänyt aina valtavasti aikaa suunnittelupuoleen varsinkin, jos reissaan perinteisten turistialueiden ulkopuolelle tai johonkin riskialttiimpaan maahan. Tämä on yksi niitä asioita, minkä vuoksi olen säästynyt monelta mutkalta matkalla.

Matkasuunnittelun hän aloittaa tyypillisesti käyttämällä paljon aikaa taustatietojen selvittämiseen. Esimerkiksi vaihteleeko turvallisuustilanne maan eri osissa tai kaupungin eri paikoissa. Minkälainen on maan historia, uskonto, kulttuuri ja kieli. Onko matkakohteessa sääntöjä esimerkiksi käyttäytymisestä julkisilla paikoilla. Entä millaisia palveluita on matkailijoille.

– Näiden kautta pystyn luomaan itselleni etukäteen tietynlaisen yleiskuvan siitä, minne minä olen matkustamassa. Sen jälkeen lähden tarkemmin selvittämään kiinnostavia paikkoja, joissa haluaisin käydä. Merkitsen niitä tyypillisesti ylös Google Maps -palveluun. Selvitän myös kaikenlaisia aktiviteetteja – onko kohteessa jotain erityistä, mitä haluaisin tehdä.

Sen jälkeen hän reitittää kiinnostavia paikkoja ja aktiviteetteja yhteen, eli miettii siirtymät paikkojen välillä. Toki hän selvittää etukäteen myös majoitusvaihtoehtoja.

– Jos et mitään muuta tee matkasuunnitelman osalta, mieti edes saapuminen kohteeseen. Tyypillisesti varmistan ainakin majapaikan ensimmäiseksi yöksi. Ei tarvitse sitten väsyneenä ryhtyä säätämään asioita.

Lopuksi Räihä vetää matkaohjelman yhteen. Hän jättää sinne liikkumavaraa, mutta pyrkii tekemään itselleen päiväkohtaisen ohjelman ja karkean budjetin. Tällaisen matkasuunnittelun avulla voi Räihän mukaan välttää myös soolomatkailuun liittyvää etukäteisjännitystä, koska kohde alkaa tuntua tutummalta.

Varautuminen kannattaa

Olet sitten lähdössä reissuun yksin, kaksin tai kolmisin, tärkeää on huolehtia turvallisuudesta. Etukäteissuunnittelulla voi välttää päätymästä vääränlaisiin paikkoihin, seuraan ja tilanteisiin.

Reissaamisessa voi aina sattua ja tapahtua kaikenlaista, mutta Räihälle ei ole koskaan sattunut mitään todella vakavaa, pahin vastoinkäyminen on ollut vatsatauti.

– Yksi ikävimmistä asioista soolomatkaillessa on juuri se, kun sairastuu. Siitäkin tilanteesta joutuu selviytymään yksin. Terveysturvallisuutta kannattaa miettiä etukäteen lähtien siitä, mitä rokotteita reissussa tarvitaan. Ja jos sairastut matkalla, mitä teet. Onko itsellä mukana jotain lääkkeitä, tai jos joudut hakemaan sairaalasta apua, minne menet.

– Se jaksaa ihmetyttää monia, että minua ei ole koskaan ryöstetty. Olen nimittäin aina mennyt maailmalle seikkailut edellä. En ole vain käynyt esimerkiksi lentokentällä rajatarkastuksessa hakemassa passiin leimaa, vaan olen aina halunnut kokea ja nähdä siitä maasta jotain ainutlaatuista ja samalla oppia kohteesta jotakin. Toki olen välillä löytänyt itseni keskeltä erikoisia tilanteita.

– Minulla on mukana kolme eri luottokorttia, jotka olen aina hajauttanut eri paikkoihin. Mukana myös käteistä tyypillisesti euroissa tai dollareissa ja sitten paikallisessa valuutassa. Nekin ovat minulla eri paikoissa ikään kuin hätävarakassana. Jos jotain sattuu, minulla on pääsy edes johonkin rahavarantoon.

”Oletpa sinä rohkea”

Eniten Räihä saa reissuihinsa liittyen sellaisia kommentteja, että oletpa sinä rohkea, miten uskallat matkustaa yksin ja erityisesti naisena. Hän painottaa, että soolomatkailuun ei tarvita mitään päätöntä rohkeutta, vaan järkeä. Ei tarvitse lähteä maailmalle leikkimään mitään oman elämänsä Ramboa. Pidetään järki päässä, jotta ei ajauduta pahoihin tilanteisiin.

– Aina voi olla huonoa tuuria mukana, mutta ennakointi voi auttaa välttämään riskitilanteita.

Räihä muistuttaa, että matkavakuutus on kaikkien matkailijoiden paras kaveri. Jos jotain sattuu, sen avulla saa apua ja turvaa.

– Ennen kohteeseen lähtemistä kannattaa katsoa ulkoministeriön matkustustiedote, koska se auttaa oman tilannetajun luomiseen kohteeseen mennessä. Myös matkustusilmoitus kannattaa tehdä ulkoministeriölle, koska jos kohteessa sattuu jotain vakavampaa, vaikkapa maanjäristys, matkustusilmoituksen kautta saattaa saada nopeasti tietoa tilanteesta. Myös apua, jos sitä kohteessa tarvitaan.

Anna-Katri Räihä muistuttaa, että yksin tehtävällä matkallakaan ei tarvitse tehdä kaikkea itse. Aivan hyvin voi lähteä esimerkiksi opastetulle retkelle vaikkapa kävelykierrokselle kaupunkiin, tai osallistua johonkin muuhun aktiviteettiin. Samalla pääsee tekemään porukassa jotain kivaa.

– Suosittelen soolomatkailun aloittamista jostain helposta kohteesta. Se voi olla vaikka lähteminen yksin johonkin suomalaisen kaupunkiin. Jos mietit, lähtisitkö soolomatkalle vai jäisitkö odottelemaan sitä reissukaveria, minä sanon että lähde. Mikään muu tässä elämässä ei harmita niin paljoa kuin tekemättömät asiat.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *