Oppiiko karavaanarikin seisomaan käsillään – siitä otetaan selvää heinäkuussa leirintäalueilla

Koronan vika tai ansiota tämäkin idea. Kaverukset Nita Lehto ja Marjaana Ruokolainen joutuivat maaliskuussa samaan koronakaranteeniin. Siellä he ryhtyivät ideoimaan yhteistä kiertuetta.

Aiemmin Nita Lehto on ollut opettamassa käsilläseisontaa lähes 200 paikkakunnan kässärit haltuun -kiertueella Suomessa ja Marjaana Ruokolainen maailmalla Disney On Ice -taitoluistelijana. Nyt kumpikin halusi perehtyä vielä paremmin kotimaanhan, joten he päättivät lähteä tutustumaan leirintäalueihin ja karavaanareihin. Samalla he halusivat tehdä tutuksi karavaanareiden kulttuuria ja parhaita paikkoja Suomessa omille some-seuraajilleen.

Tästä lähtökohdasta oli luontevaa ottaa yhteyttä SF-Caravan ry:hyn, jossa myös innostuttiin ideasta ja yhteistyöstä. Nyt 12–25. heinäkuuta toteutettavalle Free To Roam -nimisen yhdistelmän Treffit karavaanareiden kanssa -kiertueelle on saatu mukaan leirintäalueita ja muita kumppaneita.

– Katselimme, minkälaisia leirintäalueita Suomesta löytyy ja miten näiden välille saisi järkevän ajoreitin kahden viikon mittaiselle reissulle, Lehto kertoo leirintäalueiden valinnasta.

Mukana on tällä hetkellä neljä vähän isompaa leirintäaluetta, joilla ollaan useampi päivä sekä kaksi pienempää leirintäaluepysähdystä. Kiertue loppuu lättytreffeille Raaheen.

Kiertueen pysähdyspaikat ovat SFC-Kangaslampi (12.7.), Rämäkkä Holidays (14.7.–15.7.), Kohtauspaikka SFC (16.7.–18.7.), Lomakeskus Himmerki (20.7.), Camping Tornio (22.7–23.7.) ja Multaranta SFC (23.–25.7.). Kiertueen tarkempi ohjelma ja aikataulu päivittyvät osoitteessa www.freetoroam.fi, josta saa lisätietoa koko kiertueesta.

Käsilläseisontaa, miksi ihmeessä?

– Jalat saa välillä huilata, Nita Lehto naurahtaa vastaukseksi toimittajan tyhmään kysymykseen.

–  Oikeastaan käsilläseisonta on lajina ollut nyt ihan hirmuisessa suosiossa, ja ihmiset ovat siitä hirveästi innostuneet niin miksipä ei karavaanaritkin. Käsilläseisonta on hauskaa temppuilua, josta saa myös hyvän treenin. Ja on tärkeää innostua uusista asioista ja nähdä, että kaikki on mahdollista, Lehto jatkaa.

Kaikki muu ohjelma on ilmaista paitsi käsilläseisonta-workshop. Erilaisia treeni- ja pelivälineitä on kiertueella vapaasti käytettävissä, ja Marjaana ja Nita ohjeistavat niiden käyttöä. He lupaavat vetää alueilla myös akrobatiashown.

– Leirintäalueilla oleville karavaanareille ja paikallisille ihmisille pyrimme antamaan matalan kynnyksen toimintaa, johon on helppo tulla mukaan, Marjaana Ruokolainen muistuttaa.

– Innolla odotan, että pääsemme kuulemaan karavaanareiden tarinoita ja vinkkejä. Ei ole sillä tavalla, että me tulemme leirintäalueille ja meitä katsotaan ja me opetamme, vaan että myös opitaan karavaanareilta, rupatellaan ja kuunnellaan tarinoita ja vinkkejä. Meillä on ystäväkirja mukana, jota siellä täytetään tarinoilla ja suosikkikohteilla ja muulla, Marjaana sanoo.

Retkeilyauto syntyi parissa viikossa

Kiertueellaan tarvittavan retkeilyauton reippaat naiset rakentelivat itse Volkswagen Transporter -pakettiautosta parissa viikossa.

– Kyllä siinä kävi jos jonkinlaista joutilasta miestä vähän neuvomassa, mutta kyllä me suurimmaksi osin osasimme itse ratkaista kaikki pulmat. Olihan siinä kyllä hommaa, kun emme ole ikinä ennen olleet niin paljoa auton kanssa tekemisissä. Pinterest-kuvien perusteella hahmotimme, millaisen sisustan halusimme, Nita ja Marjaana kertovat.

Autoon mahtuu mukaan kaikki treenivälineet, ja sisutuselementtejä voi käyttää myös treenaamiseen ja temppuilemiseen. Sekä tietysti kaksi nukkumaan. Autosta tuli vähän hienompi kuin he ajattelivatkaan. Nita ja Marjaana toivottavat kaikki myös tervetulleiksi katsomaan retkeilyautoaan.

Treffit karavaanareiden kanssa -kiertueen kuulumisia voi seurata niin SF-Caravanin kuin Caravan-lehden Instagram-kanavilla. Koko kiertueesta on luvassa myös Youtube-video.