”Pieni ylinopeus on enemmänkin maan tapa kuin poikkeus”

Poliisin automaattisessa nopeusvalvonnassa havaitut suuret, sakkorangaistukseen johtavat yli 21 km/h ylinopeudet vähenivät kesällä 2020 edelliskesään verrattuna. Tänä kesänä kymmentä kameralla valvottua vuorokautta kohti päiväsakkotapauksia kirjattiin lähes kolme kertaa viime kesää vähemmän.

­– Suurimmat mitatut ylinopeudet ovat olleet tyypillisesti noin 2,5-kertaisia sallittuun nähden. Esimerkiksi kesän 2020 suurin mitattu nopeus 60 km/h rajoitusalueella oli 144 km/h, kesällä 2019 vastaavasti 165 km/h, kertoo tiedotteessa poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.

– Toisaalta julkisuudessa on ollut paljon esillä törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten merkittävä yleistyminen. Käytännössä kyse on vähintään 50 km/h ylinopeuksista. Tällaiset tapaukset etenevät käräjäoikeuksien käsiteltäviksi.

Poliisin tilastojen perusteella kesä-elokuussa 2020 kirjattiin yhteensä noin 1 900 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, mikä on noin 31 % edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.

Keskinopeus pääteillä pysyi samana

Kesällä 2020 liikenteen keskinopeus pääteillä oli 92,7 km/h ja se pysyi samalla tasolla kuin kesällä 2019. Autoilijoista 43 % ajoi suuremmalla nopeudella kuin tiekohtainen nopeusrajoitus sallii, ja noin 10 % autoilijoista ylitti nopeusrajoituksen yli 10 km/h. Ylinopeudet yleistyivät teillä, joilla on ympäri vuoden 80 km/h tai 100 km/h nopeusrajoitus.

– Vaikka ylinopeutta ajavien osuus ei ole viime vuosina merkittäväksi muuttunut, ovat luvut sellaisia, että voimme todeta, että pieni ylinopeus on enemmänkin maan tapa kuin poikkeus, toteaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Marko Sillanpää.

Pääteiden nopeustilasto perustuu Intelligent Traffic Management Finlandin ylläpitämiin liikenteen automaattisiin mittauspisteisiin, jotka ovat eri paikoissa kuin poliisin nopeusvalvontakamerat.

Lähde: Liikenne- ja viestintävirasto Traficom