Siitä on jo runsas 20 vuotta, kun Ruotsin ja Tanskan välille avattiin siltayhteys, noin 7,8 kilometriä pitkä Øresundsbron eli Juutinrauman silta.
Nyt Øresundin alueelle suunnitellaan kuitenkin jo uutta kiinteää yhteyttä, joka tulisi kapeimmillaan alle 4 kilometriä leveän salmen kohdalle Ruotsin Helsinborgin ja Tanskan Helsingørin välille.
Erilaisia alueellisia selvityksiä on tehty runsaasti vuosien varrella, mutta nyt kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ruotsin ja Tanskan viranomaiset (muun muassa Trafikverket ja Vejdirektoratet) ovat virallisesti yhteistyössä selvittäneet asiaa.
Kolme vuotta kestäneiden esiselvitysten perusteella maiden viranomaiset päätyivät esittämään odotetusti sillan sijasta tunneliyhteyden rakentamista Helsinborgin ja Helsingørin välille. Tarkemmin suunnitelmissa on neljän tunnelin rakentaminen, kahteen suuntaan oma tunnelinsa niin autoille kuin raideliikenteelle.
Tunnelit eivät kulje nykyisissä kaavailuissa aivan samassa kohtaa rinnakkain. Rautatietunnelit tulisivat hieman lähemmäksi kaupunkien keskustoiden tuntumaan, mutta autotunnelit kulkisivat hieman sitä etelämpänä. Autotunneleihin tulisi liittymät suoraan moottoriteiltä Ruotsissa ja Tanskassa.
Tunnelin tuomasta ajansäästöstä nykyiseen lauttaliikenteeseen verrattuna hyötyisivät maiden välillä pendelöivät työntekijät, rahtiliikenne sekä matkailijat. Viranomaisten laskelmissa tunneleissa ajaisi vuorokaudessa yli 15 000 autoa.
Yksi syy tunnelisuunnitelman takana on myös se, että Juutinrauman sillan kapasiteetin ei uskota varmuudella riittävän myös tulevaisuudessa kasvavalle liikenteelle Ruotsin ja Tanskan välillä. On myös tiedostettu, että on liikennejärjestelmälle melkoinen riski olla niin riippuvainen jättipitkästä Juutinrauman sillasta Malmön ja Kööpenhaminan välillä kuin mitä nykyään ollaan.
1800-luvun puolivälistä Helsinborgin ja Helsingørin välillä säännöllisellä aikataululla kulkenut lauttaliikenne todennäköisesti päättyy silloin, kun tunnelit nykyisten kaavailujen mukaan 15 vuoden päästä olisivat käytössä. Edes varsinaista suunnittelua ei kuitenkaan vielä viedä tästä eteenpäin, ennen kuin kalliin hankkeen rahoituksesta saadaan ensin Ruotsin ja Tanskan poliitikoilta vihreää valoa.
Hankkeen esittelyvideo englanniksi on katsottavista tästä linkistä.
Lähde: Trafikverket