SF-Caravanin liittokokous: Olli Rusi jatkaa puheenjohtajana, uusia kasvoja hallitukseen

Juha Hartman ja Harri Järveläinen nousevat uusina jäseninä vakavaraisen järjestön hallitukseen.

Lauantaina järjestetty, koronapandemian takia Lahden keväästä Hämeenlinnan syksyyn siirtynyt SF-Caravan ry:n liittokokous vuosimallia 2020 jatkoi Olli Rusin rupeamaa liiton johdossa toiselle kolmivuotiskaudelle, vuoteen 2023. Puheenjohtajaksi ainoana ehdolle asettuneen Rusin valinta oli jäsenistöltä yksimielinen.

Kahta hallituspaikkaa erovuoroisten tilalle tavoittelivat Juha Hartman, Harri Järveläinen ja Juha Rakkola. Valituiksi tulivat äänestyksen jälkeen 136 ääntä saanut Hartman ja 127 ääntä saanut Järveläinen, jotka nousevat uusina jäseninä liittohallitukseen. Rakkola sai 89 ääntä.

Olli Rusi (vas.) liittyi Harri Järveläisen ja Juha Hartmanin saamiin suosionosoituksiin.

Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2019 toimintakertomus sekä vuoden 2021 toimintasuunnitelma. Näihin liittyen jäsenistö toivoi liittohallitukselta aiempaa selkeämpää pitkän aikavälin strategiaa. Liiton omistaman mediayhtiön toiminnasta ja taloudesta toivottiin tarkempaa selontekoa, ja lisääntyvien matkaparkkien suhde leirintäalueisiin huoletti. Esille nousi myös yhdistysten tarve koulutuksiin, joita toivottiin kustannuksiltaan huokeammiksi.

Talous vakaalla pohjalla

Liiton talous on pysynyt vankkana, sillä taloudellinen ylijäämä oli noin 147 000 euroa. Liiton omistama, muun muassa Caravan-lehteä kustantava SFC-Markkinointi Oy – kesällä Suomen Caravan Media Oy:ksi nimensä vaihtanut yritys – puolestaan tuotti voittoa yli 23 000 euroa. Varoja kohdistetaan muun muassa leirintämatkailun kehittämiseen sekä SF-Caravanin 60-vuotisjuhlien varalle vuodelle 2024.

Liittokokous järjestettiin Hämeenlinnan Aulangon Scandic-hotellissa.

Jäsenmaksujen liiton osuus päätettiin pitää ennallaan. Liiton yhteisöjäsenten jäsenmaksun määräytymisperuste muutettiin määräytymään yhteisön henkilömäärän mukaiseksi. Liittohallituksen johtohenkilöiden palkkaa ja palkkioita korotettiin. Liiton sääntöjä muutettiin siten, että jatkossa liittokouksiin voi osallistua myös etäyhteydellä.

SF-Caravanin uudeksi jäsenyhdistykseksi hyväksyttiin SF-Caravan Vieresniemi ry. Liitossa on päätöksen myötä 79 jäsenyhdistystä.

Tunnustusta aktiiveille

Liittokokouksessa jaettiin tunnustusta liiton aktiiveille. Leirintämatkailun pitkäaikainen pioneeri ja SF-Caravanin asiantuntija Paavo Rousku palkittiin Henget-reliefillä numero 18. Yhdistystoiminnan platinamerkin ansiokkaasta yhdistystyöstä saivat Kalervo Välimaa, Reijo Silokoski ja Veikko Vuorialho. Vuoden karavaanari Heikki Leinonen ja Vuoden yhdistys SF-Caravan Helsinki ry:n puheenjohtaja Kim Saarikoski kukitettiin.

Seuraava liittokokous on tarkoitus järjestää keväällä 2021 Turussa.

Laajempi kokousraportti julkaistaan seuraavassa Caravan-lehdessä. Lue myös SF-Caravanin tiedote liittokokouksesta.