Suomalaiset kiinnostuivat myös pienemmistä matkailuajoneuvoista

Perjantaina 17. 1. käynnistyneiden Helsingin Caravan-messujen lehdistötilaisuudessa Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Antti Siljamäki veti tarkemmin yhteen mennyttä vuotta ja avasi tämän vuoden näkymiä.

Matkailuvaunujen myynti on kasvanut jo kolme vuotta, autojen viisi vuotta. Viime vuonna matkailuvaunujen myynnin kasvu oli 15 prosenttia, matkailuautojen 13,6 prosenttia.

Viime vuonna Suomeen tuotiin käytettynä 581 matkailuautoa ja 421 matkailuvaunua, mutta Siljamäen mukaan alalla käydään edelleen keskustelua siitä, mitä määritelmällisesti tarkoitetaan käytettynä tuodulla. Se vaikuttaa paljon tilastojen tulkintaan.

Suomen matkailuajoneuvokanta vuoden 2019 lopussa oli 124 980 kappaletta. Siitä matkailuautoja oli 58 461 ja matkailuvaunuja 66 519 kappaletta.

Noin 30 vuodessa Suomen matkailuautokanta on kasvanut lähes 50 000 autolla, ja lähestyy lähitulevaisuudessa jo vaunujen määrää.

– Arvelen, että 2–3 vuotta menee vielä tällä vauhdilla, kunnes autokanta ohittaa vaunukannan. Nyt on kuitenkin vaunujen myynti käynyt niin hyvin, että ero ei supistu aiempien vuosien vauhdilla, Antti Siljamäki sanoo.

Matkailuautojen eri korimallien suosio vaihtelee

Puoli-integroitujen matkailuautojen osuus on laskenut, mutta puoli-integroitu on edelleen selvästi suosituin korimalli 53 prosentin osuudella.

Näppärien peltikuoristen retkeilyautojen määrä on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Niiden osuus kaikista matkailuautoista on jo noin 30 prosenttia.

– Retkeilyautojen kovin kasvuvauhti näyttää nyt olevan kuitenkin taittumassa, Antti Siljamäki kertoo.

Retkeilyautoille osin vaihtoehtona toimivien van-luokan matkailuautojen osuus oli viime vuonna 6 prosenttia. Vanit kiinnostavat aiempaa enemmän, ja ne ovat tavallaan myös vaihtoehto retkeilyautoille. Van-matkailuauton kori on tehty matkailuautotehtaalla mutta leveys on vain 2,12–2,20 metriä ja pituus on alle 7 metriä. Yleensä normikokoisen matkailuauton korin leveys on 2,30 metriä tai enemmän.

Täysintegoitujen osuus kasvoi viime vuonna edellisvuodesta 2 prosenttiyksikköä.

– Alkovimallien osuus on ollut Suomessa laskussa. Itse sitä hieman suren, sillä alkovimallit tarjoaisivat esimerkiksi monelle lapsiperheelle erinomaisen pohjaratkaisun.

Matkailuautojen myynnit korityypeittäin 2019.

 

Missä suomalaisten matkailuajoneuvot valmistetaan?

Saksa on ylivoimaisesti suurin suomalaisten ostamien matkailuajoneuvojen valmistusmaa – jo lähes kolme neljästä (72 %) tulee Saksasta.

Viime vuoden tilastojen valossa toiseksi eniten (17 %) suomalaisten matkailuajoneuvoja valmistetaan Slovenissa, josta tulee hyvin paljon Adria-matkailuajoneuvoja. Kolmantena on Ruotsi (6 %), neljäntenä Puola ja Ranska (2 %) ja viidentenä Italia (1 %).