Tänään vietetään kansainvälistä leirintämatkailupäivää – kansainvälinen järjestö liputtaa ystävyyden puolesta

Tänään keskiviikkona vietetään ensimmäistä kertaa kansainvälistä leirintämatkailupäivää, tiedottaa kansainvälinen leirintämatkailujärjestö FICC. Päivä valikoitui kalentereista siksi, että 29. kesäkuuta on apostolien Pietarin ja Paavalin marttyyrikuoleman muistopäivä.

– Paavali oli telttailija ja maailmanmatkaaja, FICCin puheenjohtaja João Alves Pereira sanoo tiedotteessa.

Niistä ajoista leirintämatkailu on kehittynyt valtaviin mittoihin, kokonaiseksi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.

– Leiriytyminen teltassa tai matkailuajoneuvossa on yhä useammalle tapa lomailla ja muodostaa merkittävän taloudellisen tulonlähteen ja teollisuudenalan, joka työllistää tuhansia ihmisiä, Pereira jatkaa.

Maailman matkailujärjestö UNWTO:n kalenteriin rekisteröity World Camping Day on tarkoitettu kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille, jotka rakastavat luontoa ja ulkoilmaelämää ja kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä ystävällisessä, rauhanomaisessa hengessä ja toisiaan ymmärtäen.

SF-Caravan ry juhlistaa päivää omalta osaltaan julkaisemalla oheisen videon.