Vuoden karavaanari teippautti mottonsa matkailuauton perään

Nimitys mykisti Timo Tarvaisen hetkellisesti, mutta perässä ajaville pääajatus käy selväksi.

Menneen viikonlopun Caravan Show’ssa julkistettu valinta ei tullut porilaiselle Timo Tarvaiselle aivan yllätyksenä, mutta tunnustus lämmitti mieltä vielä Turussakin.

– Minua tuntevat tietävät, että olen harvoin sanaton, mutta nyt olen. Valinnasta ilmoitettiin jo aiemmin, mutta olen edelleenkin vähän poissa tolaltani, Tarvainen sanoo.

Karavaanarit tuntevat Tarvaisen muun muassa ahkerana järjestömiehenä, loistavana järjestelijänä, hyvänä puhujana, hyperaktiivisena somettajana ja värikkäänä persoonana. Hän on toiminut SF-Caravanin liittohallituksen jäsenenä vuodesta 2013 ja aloitti liiton varapuheenjohtajana tämän vuoden alussa.

Katso oheiselta videolta, mikä on Tarvaisen mielestä parasta leirintämatkailussa. Samalla selviää slogan, jonka mies innostui jopa teippauttamaan Niesmann+Bischoffinsa perään.