Caravan-lehti somessa

Vuoden retkikohde 2020 on Kintulammi

Pinnalla

Vuoden retkikohde 2020 on Kintulammi

Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue on valittu Vuoden Retkikohteeksi. Alue keräsi 38 % yleisöäänestyksessä annetuista äänistä.

Teiskossa sijaitseva, vuonna 2018 käyttöön vihitty Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue on valittu Vuoden Retkikohteeksi. Kilpailun ratkaisseen yleisöäänestyksen tulos julkistettiin perjantaina GoExpo-messuilla.

Kintulammi sai kuuden finalistin keräämistä, yhteensä noin 5 000 äänestä 38 prosenttia. Kilpailun teemana oli tänä vuonna ympäristömyönteisyys. Kintulammin alueen kehittämisestä ja ylläpidosta vastaava Petri Mäkelä Ekokumppanit Oy:sta oli tuloksen kuultuaan ratketa riemusta.

– Äänestystulos on ennen kaikkea suuri kiitos ja upeaa palautetta Kintulammin eteen viime vuosina tehdystä työstä, Mäkelä iloitsee.

– Vuoden Retkikohde on tunnettu kilpailu ja sillä on varmasti positiivinen vaikutus myös Kintulammin kansalliseen tunnettuuteen ja sitä kautta alueen kävijämääriin, Mäkelä sanoo.

Palkintorahoilla alueen polut kuntoon

Kilpailun tuoman maineen ja kunnian lisäksi Kintulammi palkittiin Suomen Messusäätiön 5 000 euron stipendillä, joka tulee käyttää alueen kehittämiseen. Mäkelällä on jo suunnitelma valmiina palkintorahojen käytöstä.

– Stipendillä tullaan hankkimaan puuhaketta, jolla saadaan vahvistettua alueen polkujen pohjia, jotta ne kestävät kasvavat vierailijamäärät. Oikein käytettynä hake takaa poluille pitkospuihin verrattavan kestävyyden vuosien ajaksi, Mäkelä kertoo.

Kintulammin alue on valmistuttuaan vuonna 2018 ollut yksi Tampereen alueen lähimatkailun vetonauloista. Alueella on vuosittain vieraillut noin 40 000 retkeilijää.

Tänä vuonna kehitys jatkuu muun muassa uusien käymälöiden rakentamisella sekä stipendirahoilla tehtävillä reittiparannuksilla.

Lähde: Visit Tampere

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Y l ö s