Caravan Podcast: Matkailuautojen maahantuonnin uranuurtaja pani alulle parikin kaupallista menestystarinaa

Muuruveteläiseen kauppiassukuun syntynyt Hannu Kekäläinen oli 1980-luvun alussa kuntoutuslomalla Yhdysvalloissa, kun hän huomasi sikäläisten tykästyneen matkailuautoiluun. Pian hän alkoi teettää autoja ensin Suomessa ja etsiä sopivia myös ulkomailta.

– Sen näki jo silloin, että ne alkavat vyöryä tänne. Se oli vain ajan kysymys, uusimmassa Caravan Podcastissä vieraillut Kekäläinen sanoo.

Hannu Kekäläinen esittelee leikekirjojaan, joihin on koottu yritystoiminnan kaikki vaiheet.

Kekäläinen matkasi Torinoon alan messuille. Silloin ei käytetty vielä matkapuhelinta simultaanitulkkina.

– Olihan se aika hauska tapaus, kun kielitaidoton savolaispoika lähti valloittamaan maailmaa. Jaoin messuilla valmiiksi kirjoitettuja saatekirjeitä. Rimorin edustaja puhui vain italiaa, mutta siitä kirjeenvaihto ja autojen maahantuonti kuitenkin alkoi.

Ensin Kekäläinen teki kauppaa kotiseudultaan Pohjois-Savosta käsin, mutta myöhemmin hän siirtyi pääkaupunkiseudulle merkkiedustuksen vaihduttua Hymeriin.

Italialaisessa karavaanarilehdessä julkaistiin iso Suomi-artikkeli vuonna 1986 – kiitos Kekäläisen.

Isommalla markkina-alueella liiketoiminta nousi seuraavalle tasolle ja myös matkailuautojen vuokraustoiminta kävi vilkkaana. Tästä sai alkunsa toinenkin alan kaupallinen menestystarina, Touring Cars.

Alan kaupallisia toimijoita edustava Matkailuajoneuvotuojat ry palkitsi Kekäläisen viime vuonna pitkästä ja ansiokkaasta urastaan. Hän asuu edelleen Muuruvedellä ja on hiljalleen luopunut aktiiviyrittäjyydestä.

Kuuntele Caravan Podcastin uusimmasta jaksosta, miten Kekäläisen yritys järjesti karavaanimatkoja 1980-luvulla Neuvostoliittoon ja mihin italialaisen karavaanarilehden päätoimittaja ihastui Suomessa vieraillessaan.