Pohjanlahden vastarannalla suunnilleen Vaasan korkeudella sijaitseva rannikkovyöhyke Höga Kusten eli Korkearannikko on nyt yksi Ruotsin nopeimmin kasvavista matkailualueista.
Alustavien tilastojen mukaan kesällä 2025 (kesä-, heinä- ja elokuu) Korkearannikolla kirjattiin ennätykselliset 400 686 kaupallista yöpymistä – runsaat 20 prosenttia enemmän kuin kesällä 2024. Kasvua on ollut sekä hotelleissa että leirintäalueilla.
Kesään 2024 verrattuna ulkomaisten yöpymisten määrä on kasvanut lähes 45 prosenttia, kun koko maassa luku on 8,8 prosenttia. Eniten kävijöitä Korkearannikolle tulee Norjasta, Saksasta, Suomesta, Alankomaista ja Sveitsistä.
– Kesä on ollut fantastisen kaunis. Alku oli hieman hidas, mutta kun se pääsi vauhtiin, se räjähti kunnolla. Näemme selkeän kasvun sekä ruotsalaisten että ulkomaisten kävijöiden määrässä. Vuoteen 2019 verrattuna majoitustulot ovat kasvaneet huimat 71,4 prosenttia, sanoo tiedotteessa Höga Kusten Destinationsutveckling -kehitysyhtiön toimitusjohtaja Mattias Peterson.
Kasvu ei ole tullut itsestään. Sen takaa löytyvät tehdyt investoinnit sekä pitkällinen eri toimijoiden yhteistyö. Myös esimerkiksi myynti- ja lehdistömatkat ovat tuoneet Korkearannikolle hyvin kansainvälistä näkyvyyttä.
Kuvat: Höga Kusten Destinationsutveckling
Keskustelu