Supersuosio pakottaa Tanskan parhaan matkaparkin laajentamaan jatkuvasti

Oasen valittiin Tanskan parhaaksi Stellplatziksi matkailuautojen käyttäjien äänestyksessä vuonna 2016.

Römön saari sijaitsee Tanskassa Jyllannin länsirannikolla lähellä Tanskan ja Saksan välistä rajaa. Saarelle on 15 kilometrin maantieyhteys, joten sinne on helppo ajaa. Ainutlaatuisen luonnon lisäksi saarelta löytyy mukavia leiriytymispaikkoja. Yksi niistä on Oasen.

Tanskalaiset matkailuautoilijat valitsivat Oasenin maan parhaaksi Stellplatziksi vuonna 2016.

Oasenin ensimmäinen vaihe valmistui joulukuussa 2014. Se osoittautui oitis niin suosituksi, ettei matkailuautoilijouille  tarkoitetut 28 paikkaa riittäneet alkuunkaan. Laajentamiseen oli pakko ryhtyä miltei saman tien.

Lisää laajennuksia

Toinen rakennusvaihe valmistui pääsiäiseksi vuonna 2016. Nyt autopaikkoja tuli 75 lisää, mutta eivät nekään riittäneet. Oli jälleen pakko laajentaa.

Kolmas rakennusvaihe valmistui ja avattiin pääsiäisenä 2017. Nyt lisää tilaa saatiin 67 autolle. Kakkos- ja kolmosalue sijaitsevat rinnakkain, ja kummallakin on oma huoltorakennuksensa.

Autopaikka on kooltaan 13 x 5 metriä, ja paikkojen välissä on kaksi metriä leveä nurmikko. Jokaisella paikalla on oma sähkötolppansa. Huoltorakennuksessa sijaitsevat WC:t, suihkut, pyykkikoneet, tuoreen veden täyttöpiste sekä kasetti-WC:n tyhjennyspaikka ja sen vieressä ajokaivo. Wifi on veloituksetta käytössä.

Autopaikan hinta on 17 euroa vuorokausi (paikka luovutettava kello 12 mennessä), mutta henkilömaksua ei ole. Sähköstä veloitetaan kulutuksen mukaan, ja mittari on paikkakohtainen. Suihku maksaa kolme euroa, jolloin lämmintä vettä saa neljä minuuttia. Suihkutilaan mahtuu kaksi aikuista kerrallaan. Lisäksi Oasenissa on sauna.

Huoltorakennuksen yhteydessä on iso oleskelutila, jossa voi katsella televisiota tai nauttia itse valmistetun aterian. Ainakin jalkapallon MM-kisojen aikaan osa leiriytyjistä seurasi suosikkejaan mieluummin siellä kuin katseli omassa autossaan otteluja – tai jotakin muuta, jos jalkapallo ei kiinnostanut.

Avoinna vuoden ympäri

Oasen on avoinna koko vuoden, mutta osa paikoista suljetaan talviajaksi (marraskuun alusta helmikuun loppuun).

Ainakaan kesäaikana ei Oasenista voi edeltä käsin varata autopaikkaa. Matkailija ajaa paikalle itse ja varaa itselleen paikan kääntämällä vapaan autopaikan kohdalla olevan vihreän kyltin punaiseksi. Se kertoo, että paikka on varattu, vaikka autoa ei näkyisikään (paikan haltija saattaa olla liikkeellä autollaan ja poissa varaamastaan paikasta). Paikan varattuaan kävijä menee ilmoittautumaan ja maksamaan oleskelustaan vastaanottotilaan (Reception/ Info).

Lyhyen kävelymatkan päässä alueesta (noin 650 metriä) sijaitsevat pieni mutta hyvin varustettu valintamyymälä sekä leipomo/ kahvila. Hiekkaranta-alueella lähellä Oasenia ei autoilla saa ajaa. Sen sijaan Römön länsirannalla noin kahdeksan kilometrin päässä sijaitsee saaren kaupallinen keskus. Sieltä pääsee myös matkailuautolla ajamaan hiekkaranta-alueelle.

Hiekkaranta-aluella ulkoillaan, lennätetään leijaa, käydään piknikillä tai valmistetaan itse ateria matkailuautossa. Yön viettäminen siellä matkailuautossa tai matkailuvaunussa on kiellettyä. Rannan tuntumassa on ravintoloita, kahviloita ja erilaisia myymälöitä.

Harrastusmahdollisuuksia on yllin kyllin. Ratsastamaan pääsee vaikka naapuritilalla, hiekkarannalla liikkuvia purje-ajoneuvoja voi vuokrata, jos ei ole tuonut mukanaan, kalastuspaikkojakin on, pyöräilyteitä ja polkuja riittää, ja koko saari on Unescon luontoperintökohde.