Matkailuajoneuvojen kauppa käy Tanskassa ennätystahtia

Matkailuajoneuvot tekevät kauppansa tällä hetkellä Suomen ohella monessa muussakin Euroopan maassa. Esimerkiksi Tanskassa 500 myydyn matkailuajoneuvon raja ylitetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Tarkalleen ottaen vuoden tammi-syyskuussa ensirekisteröityjä matkailuautoja kirjattiin tilastoihin Tanskassa 484. Tämä tiesi kasvua viime vuoteen verraten lähes 60 prosenttia, joka on alan teollisuuden ja kaupan alan toimijat yhdistävän European Caravan Federationin mukaan suurin prosentuaalinen kasvu maanosan kaikki maat mukaan lukien.

Vuonna 2016 Tanskassa myytiin 213 matkailuajoneuvoa ja viime vuonna 303. Kaiken kaikkiaan Euroopan noin kahdesta miljoonasta matkailuajoneuvosta Tanska muodostaa silti noin 10 000 matkailuajoneuvollaan vain pienen osan, vaatimattomat puoli prosenttia.

Saksassa suurin suosio

Saksa on Euroopan suurin markkina, ja siellä ensirekisteröintejä tehtiin tammi-syyskuussa 41 036, mikä tiesi yli 14 prosentin kasvua viime vuoteen. Koko Euroopassa ensirekisteröintejä tehtiin 108 136, ja kokonaiskasvu asettui viiden prosentin tietämille.

Kasvu perustuu pitkälti matkailuautojen myyntiin vaunumyynnin pysytellessä vakaana.