Suomen uusimman kansallispuiston avajaisia juhlitaan perusteellisesti Sallassa kesäkuussa

Sallan kansallispuiston avajaisia juhlitaan kaikille avoimella yleisötapahtumalla lauantaina 11.6.2022 kello 10 alkaen Sallan luontokeskuksella.

Päivän aikana vieraat pääsevät tutustumaan Suomen 41. kansallispuistoon ja Sallan alueeseen monipuolisen ohjelman myötä. Lähiluontoon tulee kierrettäväksi teemallisia kävelypolkuja, joiden varsilla on toimintaa, taidetta sekä luontoon, retkeilyyn ja hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa koko perheelle.

Salla Wilderness Parkin (ent. Poropuisto) auditoriossa järjestetään tietoiskuja kansallispuistoon, sen luontoon ja historiaan liittyen.

Alueen yrittäjät, yhdistykset ja muut toimijat järjestävät aktiviteetteja, kuten suppailua, kanoottimelontaa, rastiratoja ja ohjattuja poronruokintaretkiä. Luontoa pääsee aistimaan muun muassa metsäjoogan ja rumpurentoutushetken parissa. Päivän aikana voi kokeilla vaikkapa ongenrakennusta ja ahventen narraamista ja paistamista Tammakkolammella.

Kuudelle sadalle ensimmäiselle on ilmainen keittolounas. Avajaisalueen pihan juhlalavalla on ohjelmaa musiikkiesityksistä puheisiin. Avajaispäivä huipentuu folkrockia soittavan jouhikkotaitelija Pekko Käpin ja K:H:H:L:n konserttiin. Lavaohjelmaa juontaa Kerttu Kotakorpi.

Tapahtumaan on vapaa pääsy, joihinkin aktiviteetteihin on pieni osallistumismaksu.

Avajaisten jälkeisestä kesäyöstä lauantaista 11.6. sunnuntaihin 12.6. voi jäädä nauttimaan Suomen Ladun ja Sallan Ladun & Polun järjestämään Metsähotelli Sallaan.

Metsähotelli noin 100 yöpyjälle kohoaa Sallan luontokeskuksen läheisen Kontiokankaanharjun vanhojen puiden lomaan. Tapahtumasta voit varata maksuttoman nukkumapaikan valmiiksi pystytetystä riippumatosta, teltasta tai tentsile-puumajoitteesta. Muut retkeilyvarusteet, kuten makuualustat ja -pussit osallistujien on tuotava itse. Metsähotellissa on saunomismahdollisuus. 

Lähde: Metsähallitus, kuvat: Metsähallitus/Harri Tarvainen