Suviseurat käynnistyivät Lopella – Tiesitkö tämän jättitapahtumasta?

Suviseurat on paitsi hengellinen kesäjuhla myös Suomen suurin karavaanarikokoontuminen.

Lopen Räyskälään kokoontuu viikonlopuksi yli 70 000 juhlavirasta, kun Pohjoismaiden suurin hengellinen kesäjuhla Suviseurat käynnistyi tänään. Tapahtuma kestää 4. heinäkuuta saakka.

Vierailimme juhla-alueella jo etukäteen, kun ensimmäiset vieraat olivat jo saapuneet paikalle. Oppaana toimi kenttärakennuspäällikkö Juha Salonpää.

– Alueella on noin 17 500 ajoneuvoyksikköä, joista vajaa 7 000 on asuntovaunuja. Loppu koostuu asuntoautoista ja henkilöautoista. Täällä on lisäksi jonkin verran telttoja ja linjaliikenteestä otettuja busseja, jotka on fiksattu matkailukäyttöön, Salopää sanoo.

Seurat järjestetään 185 hehtaarin suuruisella alueella ja tapahtuma toteutetaan lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin. Suviseuroihin odotetaan saapuvaksi noin 76 000 seuravierasta. Tänä vuonna on tehty parannuksia muun muassa tapahtuma-alueen verkkoyhteyksiin sekä wc-tiloihin. Alueelle on siirretty lukuisia bajamajoja, joita ei ole aikaisemmin ollut käytössä.

Suviseuroissa ensimmäisen kerran vieraileva saattaa hämmästyä, sillä lentokentälle on rakennettu lähes pieni kaupunki erilaisine palveluineen. Ravintoloista voi ostaa muun muassa pitsaa ja erilaisia kotiruokia, joita myydään myös litrahinnalla. Lääkäripalveluiden lisäksi Suviseurojen alueelta löytyy muun muassa apteekki ja kauppa. Lapsille on oma pesupaikka ja iäkkäille ihmisille viileä tila pahimman helteen varalta. 

Suviseurat on kaikille avoin tapahtuma. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin Lopella vuonna 2012.

Edit. 3.7.2022 klo 23.12. Korjattu juttuun Juha Salonpään nimi, joka on videolla väärin.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.