Kävelen pienen sateenvarjoni kanssa Viipurin vanhankaupungin mäkisiä katuja, pysähdyn leipomon kahvilaan ja pyydän teetä, tsaita. Hataraan muistiini on jäänyt muutamia tarpeellisia sanoja kaukaisesta venäjän opiskelustani.

Vaikka Viipurissa pärjää suomella ja englannilla kohtalaisesti, osoittaa haparoiva venäjän kieli kunnioitusta paikallisia ihmisiä kohtaan – niin ainakin luulen.

Leipomon kahvilassa myydään alkoholia ja lihaa, ja kaunis myyjätär osoittaa mukavan oleskelupaikan takapihalta. Siellä istuukin jo nainen, Anna Kuopiosta. Kohta, kun olen suklaaleivokseni syönyt, keskustelumme etenee Annan äidin uimaopetukseen tuossa Pyhän Annan rannassa.  – Siitä on nimenikin tullut, Anna toteaa.

Kerron, että minunkin äitini kävi isänsä kanssa hevosella Viipurista ostamassa radion. Meitä, viipurilaisten perillisiä tapaa täällä yhtenään, ja heitä, jotka käyvät säännöllisesti edullisilla ostoksilla.

Anna huutaa vielä perään:  – Missään ei voi olla niin onnellinen sateella, kuin Viipurissa.

Kun jatkan kävelyä puistikkoon, josta näkyy Viipurin linna, pohdin sitä, että tunnenko tämän kaupungin niin kotoisaksi geenieni ansiosta. Anna totesi saman.

Vaikka vanhakaupunki on vieläkin, 75 vuoden takaa, osittain korjaamatta pommitusten jälkeen, niin jostakin syystä tämä on ristiriitaisen kaunis, viehättävä, viihtyisä ja kotoisa. Ihmiset täällä ovat kohteliaita. Pienen marketin kassakin yrittää muutamalla suomen sanalla ja minä venäjällä; meille tulee yhteinen kieli ja se yhdistää.

Monen muiston kaupunki

Alhaalla Torkkelin puiston reunassa on ”Turun ratikka”, joka muistuttaa siitä ajasta, jolloin olin nuorena Turussa. Ratikasta on tehty pieni kahvila, jossa kahvia keitetään kuskin paikalla.

Matka jatkuu kaupungissa, joka on kuin kävelyyn tarkoitettu. Pyöreä torni ei ole vielä auki, joten astun sen vieressä olevaan pieneen kahvilaan ja yllätys, Vadimhan siellä istuu. Halaamme. Sillä olemmehan jo neljän tunnin tuttuja. Rajalta.

En ollut ottanut selvää rajamuodollisuuksista ja Vadim, taaimmaisesta autosta kirjoitti minulle maahantulobumaskat. Nauramme vielä sitä, kuinka hän kirjoitti oman nimikirjoituksensa ensimmäiseen.

Venäjälle mennessä pitää olla tukku tyhjiä bumaskoita. Niin ja vettä, jos joutuu olemaan neljä tuntia rajalla odottamassa niitä kahdeksaa leimaa, jotka totinen virkailija pitkän odotuksen jälkeen armosta antaa.

Vadim ei ole totinen, vaan heittää vitsinä:  – Jonotimme niin pitkään, koska Suomi voitti Venäjän jääkiekossa. Ei se tavallisesti kestä kuin yhdestä kahteen tuntiin, ja takaisin pääsee helposti, lohduttaa Vadim, jolla on täällä kakkosasunto.

Vadim juo vielä Coca-Colan ja neuvoo, että hedelmät ovat hyviä ja halpoja. Niitä kannattaa ostaa torilta tai katukojuista – ja muista tinkiä.

Sade lakkasi ja kävelen ilman sateenvarjoa, taas vanhassa kaupungissa, pysähdyn taidekauppoihin ja ihailen kauniita jugendtaloja.

Sitten löydän itseni Ulitsa Vodnoi Zastavyalta, silloiselta Vesiportinkadulta. Se valittiin aikanaan Viipurin ja Suomen kauneimmaksi kaduksi. Kaunis se on mielestäni vieläkin, se alkaa kauniista keskiaikaisesta kellotornista ja päättyi kauan sitten porttiin, joka vei merenrantaan.

Monet surevat sitä, että muutamia pommitettuja taloja ei ole vieläkään saatu entisöityä. Entä jos kaupunki olisi säilynyt Suomella, Turun tauti olisi voinut tehdä rumaa jälkeä. Nyt talot ovat säästyneet korjauskelpoisena ja me turistit nostamme niiden arvoa.

Viipurissa tuntee karavaanarikin turvallisuutta

Autoni on ollut kaksi vuorokautta aivan turvallisesti keskustan kadulla ja haen sieltä pyöräni ja poljen vielä kansallisromanttiselle rautatieasemalle, jonka muistan sen neuvostoajan hajusta. Nyt siellä tuoksuu matkallelähtijöiden pitkät suudelmat.

Rautatieaseman lähellä on suomalaisten karavaanareiden viiden euron vartioitu parkki.

Hotel Druzban parkkialueelle peruuttaa juuri haminalainen Tapani Paakko. Takana viittoilee Rauli Forsell, Purhon poikii hänkin. He kertovat käyvänsä Viipurissa melkein joka viikko. Matkailuauton tankkia janottaa ja joskus pikkasen tarvitaan nestettä ”Kohtuullisen hutikan päivillekin” (kirjoittajan arvio).

Sillä aikaa kun miehet leiriytyvät, naiset ovat vaateostoksilla. Suomalaiset ostavat monesti autoihinsa renkaita ja käyttävät ajoneuvojaan täällä huolloissa. Rauli painottaa, että karavaanarille tärkeä kaasu on täällä seitsemän euroa ja Suomessa ratkaisevasti kalliimpaa. Työkaluja moni suomalainen hakee täältä. Hintataso on kauttaaltaan reilusti halvempi.

Vaalimaan ja Viipurin välillä on muutama ”Kahvi Camping”, mutta haminalaiset, jotka ovat kolme vuotta ajaneet tätä väliä, eivät ole koskaan nähneet yhtään karavaanaria niissä kämppäreissä. Heidän mielestään Druzban parkki on paras. Turvallinen, halpa ja keskustassa, mitä muuta karavaanari voisi toivoakaan Venäjän maalla.

Tapani Paakko saa matkailuautonsa parkkiin ja vaimot tulevat ostoksilta.

Missään ei voi olla niin onnellinen kuin aurinkoisena päivänä Viipurissa.