Kaarina Silmusen Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja esittelee kattavasti kaikkien kolmen Baltian maan luontokohteita. Mukana on myös monia luonnosta löytyviä kiinnostavia paikkoja, joissa näkyy muinaisen tai meidän aikamme ihmisen kädenjälki.
Kuusi vuotta kypsytelty kirja perustuu Kaarina Silmusen sekä kuvituksen osalta vahvan panoksensa kirjaan tuoneen Hannu Silmusen omakohtaisiin retkiin Baltian luontokohteissa, joissa he viettivät runsaasti aikaa kesä- ja talviretkeilyn merkeissä.
Lähes 500-sivuisessa teoksessa on kaikkien Baltian kansallispuistojen lisäksi mukana myös muun muassa retkeilyalueita ja luonnonsuojelualueita. Kohteiden löytämisessä auttavat kartat ja koordinaatit.
Kirja huomioi myös Via Balticaa pitkin ajavat karavaanarit ja muut matkaajat nostamalla esille eurooppatien läheltä löytyviä kohteita.
Oman laatuleimansa Löytöretkellä Baltian luonnossa sai itsenäisyyspäivänä 2023, jolloin runoilija ja luontoihminen Heli Laaksonen julkisti sen ”itte keksimänsä” Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi. Palkintona on 30 000 ohranryyniä.
Heli Laaksonen muistuttaa tiedotteessaan, että ”vaikka kaikki maailman netit olisivat alhaalla ja olkiluodot vaiti, paperinen kirja karttoineen ei jätä matkaajaa tien päälle”.