Pohjois-Norjaan ja Jäämerelle vievä Suomen tärkeä tieosuus kohenee huomattavasti

Valtatien 21 parantaminen etenee Enontekiöllä, kun Ailakkalahden ja Kilpisjärven välinen tieosuus on valmistumassa. Noin 4,2 kilometrin mittainen tieosuus viimeistellään lokakuun loppuun mennessä.

Ailakkalahden ja Kilpisjärven välinen tieosuus on osa valtakunnallista pääväyläverkkoa ja tärkeä koko Suomen huoltovarmuuden kannalta. Tiellä liikkuu runsaasti raskaan liikenteen kuljetuksia kohti Pohjois-Norjaa ja Jäämerta.

Tieosuus on ollut ennen parantamista kapea ja huonokuntoinen. Tieosuuden parantaminen käynnistyi toukokuun lopulla, ja työmaasta on aiheutunut jonkin verran haittaa liikenteelle.

Väyläviraston hankkeessa tieosuus levennettiin kahdeksan metrin levyiseksi ja sen geometriaa parannettiin. Parannusten myötä liikenneturvallisuus ja liikenteen sujuvuus kohenevat selvästi. Hankkeen kustannukset olivat noin viisi miljoonaa euroa.

–  Työt ovat edenneet hyvin ja hanke viimeistellään lokakuun loppuun mennessä. Tiemerkinnät saatiin asennettua jo parisen viikkoa sitten, kertoo tiedotteessa projektipäällikkö Keijo Heikkilä Väylävirastosta.

Valtatien 21 parantaminen Enontekiöllä jatkuu, kun Palojoensuun ja Kuttasen välisen tieosuuden parantaminen alkaa marraskuussa. Tieosuuden on määrä valmistua vuoden 2028 loppuun mennessä.

Kuvat: Väylävirasto

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *