Messut, messut ja messut

Caravan-lehden pääkirjoitus 2/2017

Karavaanareiden suurtapahtumia järjestetään kolmet vuodessa. Alaan vasta tuoreeltaan tutustunutta messujen runsaus ihmetyttää. Riittääkö kaikille kävijöitä?

Vuoden päätapahtuma on Lahden messukeskuksessa syyskuussa järjestettävät Caravan-messut. Tammikuussa tapahtumia on kaksi, kun Turun Caravan Show ja Helsingin Caravan-messut järjestetään peräviikoin. Lahdessa kävi viimeksi noin 15 000 messuvierasta. Turun tapahtuma veti kävijöitä viimeksi 7 300. Helsingin Matka- ja Caravan-messut houkuttelivat Messukeskukseen kaikkiaan 71 000 vierasta, joista noin joka kuudes kävi aistimassa karavaanitunnelmia.

Kullekin tapahtumalle on kehittynyt ajan saatossa oma luonteensa. Caravan Show on muita tapahtumia laaja-alaisempi käsittäen muun muassa monipuolisia asiantuntijaluentoja sekä karavaanaritreffit. Pääkaupungin tapahtumassa ”hc-harrastajia” on vähemmän, ja kaupallinen vaikutus on epäsuorempi. Matkamessujen kainalossa ala saa kuitenkin kosolti näkyvyyttä. Lahden messuille tuodaan näytille runsaasti malliuutuuksia ja kalustoa ylipäänsä. Kauppa käy, ja väkeä saapuu paikalle ympäri Suomea.

Alan kauppiaat, yhdistykset ja messuorganisaatiot toimivat ympärivuotisesti, ja karavaanareista moni reissaa talvellakin. Mutta kolmet messut, joista kaksi vieläpä viikon välein heti vuodenvaihteen jälkeen? Vertailun vuoksi esimerkiksi Ruotsissa isompia messuja on vain yksi, ja se onkin todellinen supertapahtuma. Jönköpingin Elmiassa kävi viime syyskuussa 40 000 vierasta, josta selvästi pienempi Caravan Stockholm helmikuussa jää neljännekseen.

Meillä kolmesta tapahtumasta haluttaneen pitää kiinni jatkossakin, mutta kannattaisiko edes hajauttamista harkita? Helsingin tapahtuman ajankohta määräytyy Matkamessujen mukaan. Lahden messujen ajankohdan taas sanelee Elmia, josta kalustouutuudet tuodaan suoraan Suomeen. Taannoinhan Caravan Show järjestettiin aina keväisin, mutta kauppiaat halusivat siirron tammikuulle ottaakseen tilauksia vastaan jo alkuvuodesta. Heidän sanansa toki painaa, mutta nyt toimitusajat ovat kuitenkin monesti vuoden, ylikin.

Yksittäisen karavaanarin kannalta keväinen tapahtuma käynnistäisi luontevasti aina uuden matkailusesongin, ja kukaties kauppa kävisi vielä paremmin, koska moni olisi jo valmiiksi reissumoodissa. Pakkanen ei piinaisi, ja kauppiaiden sopisi levittää käytettyjä kärryjä ulkoalueelle vaikka kuinka ilman, että tämä vähentäisi halleissa esiteltävien uutuusautojen ja -vaunujen vetovoimaa. Pikemminkin monen harrastusta harkitsevan ostokynnys vain madaltuisi laajemman tarjonnan myötä.

Pauli Salokangas
päätoimittaja