Samanlaista ei taatusti tule vastaan – Kurkista Eevan ja Ismon Shakki-matkailubussiin!

Nurmijärvellä asuvat Eeva ja Ismo Ahervuo ovat voiton puolella, sillä Shakiksi nimettyä matkailubussia kelpaa esitellä.

Shakki-nimitys on annettu Volvolle sen värityksen mukaan. Shakkiteema jatkuu myös bussin sisällä. Eeva ja Ismo Ahervuo aikovat nauttia bussin kyydistä tänä kesänä, vaikka kallis polttoaine hieman rasittaa.

– Lapissa on pakko käydä, se on sen arvoista, Eeva Ahervuo sanoo. Caravan-lehti tapasi Ahervuot Janakkalassa Virala Camping -leirintäalueella.

Bussin sisällä tilaa on taatusti riittävästi kolmihenkiselle perheelle ja kahdelle koiralle. Taaimmaisena on vanhempien makuuhuone, hieman edempänä makuusoppi jälkikasvulle ja ennen ohjaamoa on runsaasti keittiötilaa. Keittiökoneet ovat valittu niin, että kaikkien lempiruuat syntyvät keittiössä ilman ongelmia.

Bussin rakentaminen alkoi vuonna 2019. Ismo Ahervuo on asentanut katolle aurinkopaneelit, joiden avulla bussiin saadaan käyttövirtaa. Grillikin on suunniteltu kätevyyden ehdoilla: se liukuu esiin takaosan luukusta.

Pariskunta kuuluu SF Caravan Nurmijärvi ry:hyn, jonka puheenjohtajana Eeva toimii. Tämän lisäksi Ahervuot ottavat osaa Kylähullut Kulkurit -yhdistyksen toimintaan. Kyseinen yhdistys on tarkoitettu omavalmisteisilla matkailuautoilla matkustaville karavaanareille.

Tutustu videolta tarkemmin Shakki-bussiin!

Ahervuon pariskunnan matkailubussin markiisikin on niin iso, että sen alle ei auringonvalolla ole asiaa.