Leffaan leirintäalueelle – ulkoilmanäytös retkituolissa on erilainen elämys

Ruotsissa 15 vuotta sitten alkaneet elokuvanäytösten leirintäaluekiertueet olivat välillä katkolla, mutta ensi kesänä toiminta on tarkoitus käynnistää uudestaan.

Campingbio-konsepti aiotaan viedä yli 30 leirintäalueelle. Ammattilaiskalustolla järjestettäviä ulkoilmanäytöksiä on luvassa muutamana päivänä kesäkuun lopussa ja heinäkuussa sitten lähes joka päivä jollain leirintäalueella eri puolilla Ruotsia.

Konseptiin kuuluu, että leirintäalueella näytetään yksi elokuva iltapäivällä ja toinen illalla. Elokuva päättyy jo kello 21, joten näytökset eivät juuri häiritse alueiden iltarauhaa.

Leffat ovat katsojille ilmaisia. Toiminnan kustannukset maksavat pääasiassa yrityskumppanit, jotka saavat firmalleen ja tuotteilleen näkyvyyttä, ja joiden mainosfilmejäkin voidaan esittää ennen elokuvan alkamista.

Leirintäalueille leffakonsepti tuo lisää tapahtumatarjontaa, joka kenties lisää osaltaan viihtymistä alueella. Konseptiin kuuluu, että elokuvien lisäksi samalla tarjotaan muutakin aktiviteettia kuten bingoa, tietovisaa ja muita kilpailuja palkintoineen.