Riihimäkeläinen matkailukeskus Lempivaara on Hämeen Sanomien mukaan jälleen myynnissä. Jussi Ruohola otti alueen pyörittääkseen vuonna 2015, joten hänen aikansa omistajana on jäämässä lyhyeksi.
Matkailukeskus koki kovia vuonna 2011, kun tulipalo tuhosi vastaanotto- ja ravintolarakennuksen kivijalkaa myöten. Uusi 300-neliöinen päärakennus valmistui vuonna 2015.
Yrityspörssissä matkailukeskuksen hinnaksi on mainittu 740 000 euroa. Liikevaihtoa on kertynyt noin 400 000 euron verran vuodessa. Yritys on toiminut uuden omistajan aikana voitollisesti.
Lempivaarassa on hirsimökkejä lampien rannalla, 140-paikkainen caravan-alue sekä yhteistiloja. Matkailukeskus on työllistänyt kesäkaudella kahdeksan työntekijää ja talvikaudella kaksi.
Kommentointi on suljettu.
Timo Sääksmäki
Kyllä oli alue katseessa kunnossa jätekasoja joka paikassa ihmeellisiä rakennelmia,todella epäsiisti. Terassi ok.Eipä tarvi käydä vaikka olisi sopivan matkan päässä. Tähdet 1.Toivottavasti seuraava yrittäjä osaa siivota alueen.