Kesä ja lauantait ovat vaarallisinta aikaa suistumisonnettomuuksien tilastoissa

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) tuoreessa teemaraportissa on tarkasteltu vuosina 2018–2022 maanteillä tapahtuneita kuolemaan johtaneita suistumisonnettomuuksia, joissa ei törmätty muihin osapuoliin tai ajoneuvoihin. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien viiden vuoden aikana tutkimissa 180 suistumisonnettomuudessa menehtyi 198 henkilöä.

Yhdeksän kymmenestä kuolemaan johtaneesta suistumisonnettomuudesta tapahtui hyvällä ajokelillä: tie oli tyypillisesti sula ja kuiva (72 % onnettomuuksista), ja oli valoisaa (88 % onnettomuuksista).

Runsas neljännes onnettomuuksista tapahtui lauantaina, 45 prosenttia kesä–elokuussa. Tammi–maaliskuussa kuolemaan johtavia suistumisia tapahtui maanteillä vähiten.

− Se voi yllättää, että tyypillinen kuolemaan johtanut tieltä suistuminen tapahtuu kesällä, hyvällä säällä ja kolmanneksessa tapauksista jopa suoralla tiellä. Ilmiötä selittävät kuljettajien ajokunnon puutteet ja riskinotto. Kuljettajat ajavat väsyneinä ja päihtyneinä. Lisäksi moni ajaa merkittävää ylinopeutta ja jättää turvavyön kiinnittämättä, sanoo tiedotteessa OTIn liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty.

Yleisin onnettomuustyyppi oli suistuminen oikealle vasemmalle kääntyvässä kaarteessa. Suurin osa suistumisista tapahtui teiden kaarteissa (63 %), suoralta tieltä suistui 35 prosenttia ajoneuvoista ja risteysalueilla 2 prosenttia.

Kuolemaan johtaneen suistumisonnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista 26 prosentilla oli ajo-oikeus kunnossa, he ajoivat selvin päin ja ylinopeutta oli korkeintaan 20 km/h. Suurempi osuus tieltä suistuneista kuljettajista oli päihtyneitä ja ajoi huomattavaa ylinopeutta. Lähes joka neljäs kuljettajista oli ajokiellossa tai muuten vailla ajo-oikeutta.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *