Tämän vuoden päällystyskauden työt ovat käynnistyneet ja ensimmäisiä kohteita on saatu jo valmiiksi Etelä-Suomessa. Maanteitä päällystetään noin 1 500 kilometriä eli neljäkymmentä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Päällystettyjen maanteiden korjaamiseen on tänä vuonna käytettävissä noin 105 miljoonaa euroa. Tästä noin 30 prosenttia kuluu tiemerkintöihin ja huonokuntoisten päällysteiden paikkaamiseen.
Tämän hetken arvioiden perusteella maanteitä tullaan päällystämään vuonna 2019 noin 1500 kilometriä. Siten päällystysmäärä olisi lähes puolet pienempi kuin keskimäärin viimeisen 10 vuoden aikana. Lopulliseen päällystysmäärään vaikuttaa oleellisesti asfalttipäällysteen yhtenä pääraaka-aineena käytettävän bitumin hinta.
Päällysteen huonosta kunnosta varoittavia liikennemerkkejä ja sen takia alennuttuja nopeusrajoituksia joudutaan todennäköisesti asettamaan yhä useammin. Varsinkin alemmalla tieverkolla olisi monin paikoin tarvetta päällysteen uusimisen yhteydessä korjata myös tien rakennetta, mutta tänä kesänä ei ole mahdollista kuin korkeintaan säilyttää vilkkaimman tieverkon kunto nykyisellään.
– Merkittävästi vähentyvät päällystysmäärät ennakoivat päällystevaurioiden ja paikkaustarpeen lisääntymistä jo ennalta huonokuntoisilla ja iäkkäillä tienpinnoilla. Huonokuntoisten teiden ennustetaan lisääntyvän tänä vuonna 600 kilometrillä, tieliikennejohtaja Pekka Rajala Väylästä sanoo.
Väylä on tehnyt hankkeista kartan, johon on koottu myös tietoa tämän vuoden päällystystöistä. Lisäksi vuoden 2019 tietöistä on tehty erillinen kartta. Karttoja päivitetään jatkuvasti päällystysohjelmien tarkentuessa.
Myös Traffic Management Finlandin Liikennetilannepalvelusta tienkäyttäjät voivat tarkistaa milloin tahansa käynnissä olevat päällystystyöt muiden tietöiden ja häiriöiden ohella.