Caravan-lehti somessa

Maailmaa nähnyt ex-bisnesmies kiertää kansallispuistoja matkailuautolla – ja kirjoittaa jo neljättä opasta

Pepe Forsbergin ja kahdeksanvuotiaan Emman mukaan kansallispuistot ovat oivallisia kohteita myös perheille.

Luonto

Maailmaa nähnyt ex-bisnesmies kiertää kansallispuistoja matkailuautolla – ja kirjoittaa jo neljättä opasta

Oravanpyörästä hypännyt ex-kosmopoliitti ihastui suomalaiseen luontoon ja vei elämänsä uusille urille.

Yli sadassa maassa reissannut ja sujuvasti kuutta kieltä puhuva Pepe Forsberg on yksi heistä, joiden täytyi käydä kaukana nähdäkseen lähelle. Nyt entinen bisnesmies kiertelee kotimaisia kansallispuistoja retkeilyautolla ja haluaa innostaa myös muita suomalaisia löytämään luontohelmet.

Keväällä ilmestyi jo kolmas neljästä Suomen kansallispuistoja käsittelevästä oppaasta, jota Forsberg on ollut tekemässä. Hän kirjoitti yhdessä Mikko Sorsan kanssa Kansallispuistot tutuiksi -kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa, Pohjois- ja Etelä-Suomen kansallispuistot. Tuoreimman osan Länsi-Suomesta ja neljännen työn alla olevan osan hän toimittaa yksin.

– Jos jokin paikka saa kansallispuiston statuksen, siinä on aina jotain spesiaalia, Forsberg sanoo.

Toukokuussa hän reissasi perheineen Adrian retkeilyautolla Itä-Suomessa, jonne on tarkoitus tehdä kesän aikana vielä muutama täydentävä piipahdus. Retkeilyauto toimi erinomaisena tukikohtana kierroksella.

– Kyllähän se helpottaa tosi paljon, kun voi ladata kameroiden akkua autossa ja tehdä erilaisia huoltotoimenpiteitä. Lisäksi autolla pääsee parkkiin aika hienoihin paikkoihin, joista luontoa voi tarkkailla ja kuvata.

Kansallispuistojen suosio kasvaa

Suomalaisten kiinnostus kansallispuistoja kohtaan on selvästi kasvanut. Kahdella Forsbergin perustamalla Facebook-sivustolla on yhteensä yli 80 000 seuraajaa, ja kansallispuistoissa kuvatuilla videoilla on ollut satojatuhansia katsojia.

– Kansallispuistojen palvelut kehittyvät jatkuvasti, ja ne ovat myös aivan loistavia perhekohteita, Forsberg sanoo.

Itse oppaat ovat sekoitus jämäkkää ret­kei­ly­fak­taa ja kart­to­ja höystettynä pohdiskeluun innostavilla afo­ris­me­illä sekä yk­si­tyis­koh­tai­silla his­to­ri­a­ta­ri­noi­lla. Peh­me­ä­kan­ti­set opukset ovat yli satasivuisia, mutta kevyinä ne kulkevat kätevästi matkassa mukana. Muovitetun oppaan voi ottaa reppuun mukaan kosteallakin säällä.

Forsberg työskenteli aikanaan mobiiliteknologian yrityksessä ja eteni lopulta pörssiyhtiön Euroopan johtajaksi saakka. Työpäivät venähtivät helposti 16-tuntisiksi, ja matkapäiviä kertyi vähintään kaksisataa vuodessa. Mies on asunut pääosan elämästään ulkomailla, useissa Euroopan maissa ja Väli-Amerikassa.

Kirjoissa Forsbergin mobiiliosaaminen näkyy QR-koodeina, sillä kustakin kansallispuistosta löytyy materiaalipankki: kuvia, videoita, artikkeleita, julkisen liikenteen aikataulut ja säätietoja. Lisäksi sisältö päivittyy koko ajan.

Katso ylläolevalta videolta, mitä kansallispuistoja Forsberg suosittelee ensikertalaiselle.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Luonto

Viikon luetuimmat




Yhteistyökumppanit


 




Y l ö s