Myös kaikki alueopasteet uusittiin ympäri Ruunaan retkeilyaluetta. Kuva: Ilkka Numminen
Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Lieksasta sijaitsevalla Ruunaan retkeilyalueella on tänä vuonna kehitetty ja korjattu laajasti retkeilyrakenteita. Painopiste on ollut esteettömien palveluiden kehittämisessä, pysäköinnin parantamisessa ja opastuksen uusimisessa.
Kesällä ryhdyttiin laajentamaan Neitikosken pysäköintialuetta, ja nyt tilaa on noin 40 henkilöautolle ja kahdelle linja-autolle. Lisäksi esteettömän käymälän viereen tuli kolme esteetöntä pysäköintipaikkaa.
Neitikosken vaativan esteettömän reitin varrella toteutetaan syksyn aikana useita parannuksia. Jo aiemmin osittain uusittu lankkupolku saataneen tämän syksyn aikana valmiiksi. Reitin varrella oleva entinen kalastuslaituri korjataan esteettömäksi matalammin kaitein ja uusitaan Neitikosken partaalla oleva katselulava.
Ämmäkosken lähistöllä olevat kaksi taukopaikkaa on jo molemmat tehty esteettömiksi ja varustettu tulisijoilla.
Rakennustyöt ovat olleet käynnissä syyskuun alusta lähtien, mutta reitti on ollut suljettuna kävijöiltä vain osittain. Työt Neitikoskella jatkuvat vielä, ja reitti pidetään jatkossakin auki kävijöille mahdollisuuksien mukaan. Työmaitten vaikutuksiin kannattaa tutustua ennen matkaa Ruunaan retkeilyalueen verkkosivuilla.
Siikakosken kalastuskohteelle suunniteltiin uusi esteetön palvelukokonaisuus. Murrookosken pysäköintialueelta Siikakosken niskalle tehtiin 200 metriä pitkä vaativa esteetön reitti, joka vie kosken rantaan rakennetulle kalastuslaiturille.
Reitin puoliväliin rakennetaan vielä syksyn aikana tilava esteetön keittokatos. Siikakosken rantaa myöten kulkevat retkeilyreitit Koskikierros, Vastuuniemen kierros ja Siikakosken lenkki ovat kuitenkin kosken kohdalla normaalisti kuljettavissa.
Valkamolahden polkusillan korjaustyöt ovat alkaneet syyskuun viimeisellä viikolla. Siltatyömaan ajan vaellusreitit Koskikierros ja Karhunpolku sekä Karttulenkki-pyöräilyreitti ohjataan kulkemaan Naukuniemen ylitysveneen kautta. Jos polkupyörää ei halua kuljettaa ylitysveneessä, on Karttulenkki siltatyömaan ajan poissa käytöstä.
Karttulenkin varrella oleva Neitijoen metsäautotiesilta on nyt purettu. Karttulenkki kulkee toistaiseksi Neitijoen kohdalla kiertoreittiä Kontiokankaantie–Revontie–Haapavitjantie. Pelkästään kevyelle liikenteelle soveltuvan uuden polkusillan perustustyöt on tehty valmiiksi, mutta kansirakenteet jäävät ensi vuodelle.
Pitkoksia uusittiin Haapavitjan, Siikakosken, Kattilalammen, Vilakansuon ja Valkamolahden suunnilla tänä vuonna yhteensä reilut 1,3 kilometriä. Karttulenkki-pyöräilyreitin osuuksilla pitkokset levennettiin kolmeen lankkuun.
Ruunaan retkeilykeskus palvelee kävijöitä syyskaudella päivittäin lokakuun loppuun asti.
Lähde: Metsähallituksen Luontopalvelut
Keskustelu