Best-Caravan Oy vaihtoi toimitusjohtajaa

Suomen suurin karavaanialan toimija Best-Caravan Oy vaihtoi 21. syyskuuta toimitusjohtajaa, kun yrityksen hallitus nimitti uudeksi toimitusjohtajaksi yrityksen pääomistajan Lasse Sorvarin.

Karavaanialan yrittäjäksi vuonna 2005 ryhtynyt Lasse Sorvari toimi Best-Caravan Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2007 kevääseen 2019, jolloin yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Marko Niskanen. Sorvari kertoi silloin Caravan-lehdelle palaavansa tavallaan juurilleen ja ottavansa vastuulleen lähinnä sydäntään olleen asian eli ajoneuvomyynnin kehittämisen.

Nyt tapahtuneesta toimitusjohtajan vaihdoksesta kertovassa uutisessa todetaan, että ”Best-Caravanille on laadittu kunnianhimoinen tulevaisuuden strategia. Aiempi toimitusjohtajamme Marko Niskanen sai toimikaudellaan aikaan paljon hyviä muutoksia ja toi tullessaan uusia toimintamalleja, jotka osaltaan vei yhtiötä strategian mukaiseen suuntaan.”

”Haluamme organisoitua tulevaisuudessa entistä enemmän työntekijän, asiakkaan ja yhtiön eduksi. Best-Caravanin loistavan henkilökunnan vahvuus on aina ollut henkilöstön sitoutuminen päätöksiin sen kautta, että yhteiset päätökset ovat pääsääntöisesti lähteneet työntekijöiltä itseltään. Tätä haluamme vaalia ja vahvistamme sitä tulevaisuudessa entisestään. Best-Caravanin toiminnan kehittäminen on minulle luontevaa, koska olen halunnut viedä viime vuodet koko BC-konsernia eteenpäin mukaan lukien BestParkin ja BestCampin palvelut”, toteaa Lasse Sorvari tiedotteessa.

Samassa yhteydessä Best-Caravan kertoo, että Best-Caravan-konsernin rahoitus- ja talousjohtajana aloitti syyskuun alussa Päivi Puoskari, joka siirtyi karavaanialalle Uudenmaan Osuuspankista, missä hän toimi yritys- ja yhteisöasiakasliiketoiminnasta vastanneena pankinjohtajana. Puoskari vastaa talouden lisäksi BC-konsernin henkilöstöhallinnosta ja toimii toimitusjohtajan oikeana kätenä.

Best-Caravanin viime vuonna myymistä noin 1 800 matkailuajoneuvoista 470 oli uusia, mikä tarkoitti 20 prosentin markkinaosuutta. Tänä vuonna yritys myy yli 2 000 matkailuajoneuvoa uusien määrän ollessa 500–600 kappaletta. Viime vuoden 56 miljoonasta Best-Caravanin liikevaihto nousee tänä vuonna 72–74 miljoonaan euroon.

Best-Caravan-konserni työllistää ympärivuotisesti noin 90 henkeä ja kesäisin vielä 20–30 henkeä enemmän.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *