Beachy on Hobby-konsernin kolmas merkki

Caravan-lehden kesäkuussa uutisoima Hobbyn uusi Beachy-matkailuvaunu onkin nyt oma merkkinsä.

Beachyn kohdalla puhutaan rantafiiliksestä pyörien päällä, ja merkin nimikin viittaa hiekkarannoille. Hobbyn mukaan idea Beachy-vaunuun tuli, kun Euroopan suurimmalla matkailuvaunujen valmistajalla tarkasteltiin ihmisten lomaunelmia ja niissä toistuvia asioita – niistä saatiin idean yksinkertaisesta lomavaunusta. Hobby toteutti rantaunelmansa yhdessä tanskalaisen muotoilijan ja kuuluisan teknisen suunnittelutoimiston kanssa.

Beachy-vaunuja voi luonnehtia retkeilyvaunuiksi, sillä niissä ei ole kaasujärjestelmää. Keittiövarustukseen kuuluu Dometicin 38 litran kylmälaukku, 13 litran vesikanisteri ja tiskiallas. Lisävarusteena saa Thetfordin kannettavan Porta Potti -wc-istuimen.

Beachy-uutuuden kolmessa pohjaratkaisussa ei ole juuri muuta eroa kuin pituus. Mallimerkintä – 360, 420 ja 450 – kertoo korin pituuden. Reilut 2,6 metriä korkeassa pikkuvaunussa on sisäkorkeutta pari metriä. Mallien lähtöhinnat ovat 14 980, 15 980 ja 16 980 euroa.

Mallien kokonaismassat ovat 900, 950 ja 1 000 kiloa, eli yksikään niistä ei ole katsastusvapaa, eikä Beachy perässä saa ajaa kuin korkeintaan 80 km/h. Puolalaisen Poksin aivan suoranaiseksi kilpailijaksi Beachy-malleista ei siis Suomessa ole, koska Hobby ei halunnut lähteä ainakaan vielä keventämään uutuusvaunuaan.

Alun perin Beachy oli tulossa yhdeksi Hobbyn vaunumallisarjaksi, mutta nyt se on päätetty eriyttää Hobby-konsernin kolmanneksi merkiksi Hobbyn ja Fendtin rinnalle.

Lue lisää Beachy-retkeilyvaunuista sekä Hobbyn ja muiden matkailuajoneuvovalmistajien uutuuksista syyskuun toisella viikolla ilmestyvän Caravan-lehden 5/2021 suuresta mallivuosi 2022 -katsauksesta.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *